Selijaadijaadipaatti

Intouduin ajattelemaan seksittömyyden järkevyyttä tässä väännellessäni sanoja. Olen tosiaan ollut yksinäni hieman runsaan vuoden. Ajelehtinut omassa paatissani haha, enkä kadukaan siis. Lähinnä mietin, miksi en tauonnut ajatuksella tapailustressistä jo aiemmin. Selibaatti usein tuntuu tarvitsevan selityksiä. Itselläni syitä ovat olleet esimerkiksi jo kerrottu tautifobia ja taisi jonkin kauniin kokemisen kaipuu tulla myös mainituksi.

Seksittömyyteen on mielenkiintoista kuulla syy. Seksin tai suhteen metsästyksen rintamalla hääräily ei yleensä tunnu vaativan mitään selityksiä. Luonnollinen asianlaita, onhan se näin.

Tämä on varmasti lopulta yleisesti normaalia, mutta en ole kokenut kenenkään tapailuni kanssa mitään sellaista niin järisyttävää kuin olen päässäni tarinoissa ja eläytymisissäni taikonut. Ja olen ajatellut, että tosielämä on vain tietenkin karumpaa, koska ei elämä ole fiktiota. Elämättä ei kannata jättää, joten toki kaikenlaisiin puoliturhiin yrityksiin kannattaa kuluttaa energiaansa. Lyhyet tapailuni olivat kuitenkin tuosta kaikesta huolimatta mukavia ihmisiä. Tässä tosin laskuista pois nettideittihäröily, joka oli koko tapahtumana luonnoton, kuten mielestäni ilmoituksista alkaneet tapahtumat ehkä kaikki ovat. Koin tapailuihin liittyen toki perhosiakin, etenkin alussa. Emme lopulta olleet vain yhteensopivia ihmisinä. Minulla nyt toisaalta kestää, että kokisin olevani varsinaisesti sopiva ja rehellisessä hyvässä olossa kenenkään kanssa. Olen omassa kuplassa tarinoiden suhteen ja itken esimerkiksi elokuvia joskus pelottavan paljon. Tosin olen avaraluontovollottajakin, joten erinäisille asioille pillittäminen on vain jokin salainen juttuni. Tosielämässä en kuitenkaan herkisty ainakaan kai näkyvästi. Tavallaan harmi. Tiedän osaavani luoda välillä turhan aggressiivisen tunnelman, yleisesti ympyröissä. Miesten kanssa sitten jokin muukin menee pieleen. Vähän kuin yrittäisin pitää yllä samanlaista mukavuuden kehää kuin arkisissa tapaamisissa tuntemattomien ihmisten kanssa. Toisaalta eihän ihminen ole koskaan täysin vapautunut paitsi yksin.

Paljastettakoon, että se kunnolla itkemään saanut mies ei ollut tapailu eikä myöskään mikään pikapomppu. Hän oli oma surullinen juttunsa, jonka suhteen itketti paljon niiden omien hajottaneiden itsesukelteluiden lisäksi se, miten epäreilusti asiat joskus voivat mennä ihmisten typeryyden ja huonon onnen takia. En nykyään ajatellen kuitenkaan muuttaisi häneen liittyvästä historiasta mitään.

Yksin on ollut sopiva ja hyvä, etenkin nyt taas hiljan ihan ajatuksen kanssa. Selibaattia en periaatteessa mieti. Se tuntuu siis sananakin liian jyrkältä esimerkiksi blogin kuvauksessa. Silti pidän sen siellä ollen huomiohuora, jonka aikeet ovat kuitenkin hyvät: ajatusten herättely. Yksin ollessa luonnollisesti halailun ja muuten toisen ihmisen fyysisyyden koviakin kaipaustuntemuksia tulee välillä, mutta ei sellaisina, että ne ajaisivat etsimällä etsimään jotain. Etenkin kun aika yleisessä tiedossa on, mitä turhuutta noista lähtökohdista helposti seuraa.

Toisaalta onhan minulla tällä hetkellä hieman mr. Kaunissilmä kiikarissa. Mies mielenkiintoisesti palasi takaisin näkömaisemiini, vaikka hetkeen en ole kyllä taas häneen törmännyt. Enimmäkseen kuitenkin olen sillä tasolla tyytyväinen yksinoleskeluun, että lähinnä joidenkin tuttujen yksinäisyydestäni huolehtiminen ja vouhottaminen harmittaa ja tuntuu pilaavan keskinäistä ymmärrystä. Yksinolijana kokee tosiaan olonsa helposti loukatuksi, jos ei muka olisi kokonainen itsekseen. Tietenkin tässä on vaihtelua joidenkin suhteenmetsästäjien kohdalla. Onneksi perhe on jo vaihtanut kuulumisteni kyselemisen miesrintamalta siihen, miten maailmanvalloittamiseni edistyy.

Kuva luksushehkuttaja Y.CO:n sivuilta.

Pallolla on joka tapauksessa kuitenkin paljon muutakin väkeä yksin ja kaipa myös tyytyväisenä. Varmasti toisillekin on tapahtunut erinäisten ajatuspyörittelyiden tutuksi tulo vähän häiritsevästi. Itselle siis tosielämän tapahtumat ja tarinat meinaavat alkaa helposti vaikuttaa kaikki joltain tunteidensa ajamiselta ja toivomiselta, suggestioilta, näytelmiltä ja ura-perhe-uusinuoruus -putken toteuttamisilta muun yhteiskunnan mukana. Ehkä ihan syystä olen ulapalla ja ulalla, kunnes jotain ihmeellisempää tapahtuu... etenkin oman mielen yleisessä naksutuksessa mahdollisen sopivan miehen maisemissa olemisen muuttujaa nyt siis huomioimatta. Muuttamisten, pelailuharrastusten (toisille harmittomien mutta yhtä kaikki) ja toisista ihmisistä johtuneiden kauhutapahtumien takia syntyy kuitenkin kuoria ja negatiivisia ajatuksia, avoimeksi yrittämisestä huolimatta. Itseään toteuttavia ennusteita on aina järkevää pyörittää.

Haha... tulipa taas tuota normaaliutta ja tapailujani miettiessä saatua kunnolla mieleen, etten ole ikinä ollut rakastunut kehenkään. En suhteessa. Tapailujani en sanoisi siis suhteiksi ylipäätään. Mielestäni olin rakastunut siihen itkemistä aiheuttaneeseen mieheen tai tavallaan ainakin häneen liittyneeseen surulliseen tarinaan (toivottavasti en mainitse koko vanhaa juttua enää, vaikka se ainoa yksittäinen vollotusaiheuttaja onkin). Tänään on mielenkiintoinen päivä, koska tämä rakkauskokemattomuuden "itsesäälikaivo" tuli taas mieleen, mutta en ole oikeastaan surullinen siitä, että joidenkin mielestä se elämän tarkoitus on jäänyt kokematta. Ei voi vain mitään. Olenpa kokenut paljon kaikkea muuta. Kaikkea kamalaa, eh. Ovat tosin nekin kauhut muokanneet herkkyyttä ja maailman näkemistä. Ja en sentään kuollut niissä tapahtumissa. Tämän koetan aina muistaa, mutta rehellisesti sanottuna se onkin typerästi joskus vaikeaa, kun aikaa kuluu ja arki pyörii.

Arki pyörii muuten taas sairaalassa olleen lähimmäisenkin osalta. Hän kotiutui. Tuo vaikuttaa paljon siihen, että lähinnä kummastelen noita aiemman kappaleen rakkausjuttuja. Joskus olen tietenkin niitä itkenyt ja ollut varma, että tuurini jatkuessa ehdin seuraavaan pahaan tilanteeseen, ja kuolen, ennen kuin jotain kauniimpaa tapahtui. Mutta perheenjäsen on kotona ja hengissä, minä olen kotona ja hengissä. Ja pääsin eteenpäin parissakin tärkeässä puuhassa. Kaikki on ihan hyvin.