Kuumaa on ollut. Tekemistä on piisannut. Konetta en ole avannut paljoakaan.
Heinäkuussa vastaan tuli mies, joka alkoikin tarpeeksi selvinpäin jutella. Paikka oli pubi, mutta niin, Suomen kulttuuriin sopivaa. Enkä minä jaksanut olla liian nipo tiukkapipo ensitapaamisesta. Kesän kunniaksi. Vielä kun mies ei itse asiassa ole ihan täysin outo naama. Tämä kaupunki ei ole mikään metropoli ei.
Tässä nyt sitten olen ehtinyt puolivahingossa kertoa miehelle enemmän kuin kellekään miehelle koskaan, oho. En ole silti ihan varma, tuleeko meistä muuta kuin kavereita. Olisi joku, jonka kanssa jutella kvanteista. Outoa ja naurattavaa. Miehen mukaan nuo kiinnostavat luulemaani useampia. Sitä ei vain heti ensimmäiseksi tee välttämättä mieli kuulemma mainostaa. Tiedä sitten.
Ihan hauskaa, vaikka kovin mieluusti kuljeskelisin myös yksin. Tunnen olevani esimerkiksi kaupungilla vahvempi yksin kulkiessani... Saan katsella mitä haluan, ja muut tekevät minusta johtopäätöksiä ihan vain minun itseni perusteella.
Kavereita tai joskus jotain enemmän. Enpä tiedä. Joka tapauksessa mies ei taida tosiaan olla ihan tyhmä. Hän tuntui jossain vaiheessa, kaipa vähän liiankin äkkiä, muuttavan strategiaansa. Kanssani ei toimi mairittelut, kehut ja lässytykset. Varmempi noilla silti on varmaan aina kaikkien kanssa aloittaa.
Oikeastihan taidan siis kaivata jotain mustan huumorin kaikkeen kyllästynyttä mörökölliä, jonka suhteen voisin olla itse se aloitteellisempi ja aktiivisempi. Ainakin alussa.
Hyvässä paikassa olen joo. Harhaisia romantiikkahaihatteluja en löydä, mutta jätkä on kuullut suustani vaikka mitä pelottavaa eikä ole karkuun harpponut. Hän on itsekin nähnyt vähän kaikenlaista, töidensä takia oikeastaan varmasti enemmän kuin minä. Lisäksi hän saa minut nauramaan. Olisi ainakin vähintään uusi ja melkein ainoa kaverimies. Enpä tiedä, mihin aikaisemmat katosivat, tyttöystäviensä hiljaisia toiveita varmaan kunnioittamaan.
