Persetestejä

Viikonlopuksi huvittelin vähän netin persoonallisuustesteissä. En varsinaisesti taida uskoa ihan psykologisiinkaan testeihin (ainakaan vain yhden kerran / yhdessä mielentilassa tehtyinä). Netin hupailut ovat sitten vielä asia erikseen. Niiden kohdalla testissä on lähinnä istumalihasten kärsivällisyys. Vaikkakin näpyttelin vastauksia muuten puoliksi sängyllä vatsallani, jalkoja ilmassa heilutellen.

Ensimmäinen testi on jokin mukailu 16 tyypin testistä (mm. Carl Jung 16 persoonan idean kehittäjänä). Varsinaista testiä mukaileva nettitesti on melko asiallisen oloisella sivustolla. Olen joskus aikaisempina vuosina saanut toisella sivustolla tulokseksi muistaakseni INTP-tyypin, mutta nykyään tuli jo toisen kerran INFP, tältä sivustolta. Ajattelu olisi siis tavallaan vaihtunut tunteiluun. Ehkä. Toivottavasti ainakin ylianalysoinnin suhteen. En edelleenkään liputa mitään testejä totuuksina tai edes liian huomioitavina suunnanantajina, mutta nykyisen tyypin esittelytekstiä on sinällään ihan kiva lukea: olisi muka hyviä edellytyksiä taidehörhöilylle.

Selvin prosenttiero tulee viimeisessä parissa Assertive & Turbulent. En olisi siis tämän mukaan kovin emotionaalisesti vakaa, rauhallinen ja stressaamaton vaan perfektionisti, itsetietoinen ja tarkka imagostani. No jaa, ehkä. Ja joskus olen saanut kuulla muutamaltakin eri henkilöltä eri tilanteissa, että olen aika kiinnostava vaikkakin vähän pelottava, koska olen kuulemma arvaamaton. Tuosta on vuosia. Toivottavasti osaan nykyään olla liian ailahteleva lähinnä hiljaa pääni sisällä. En silti menisi vannomaan.

Toinen testi onkin sitten hauskempi. Ainakin kaikille pervoille. Pikkusiskon blogista bongasin linkin muutama viikko sitten. Tein tämänkin vastailun kahteen kertaan. Ensin vastailin siis viikkoja sitten. Ennen kuin olin mm. ajatuksissani sortunut Teddyyn.

Eipä tullut vaniljaa hirveästi enemmän tälläkään kertaa, vaikka olisi luullut: Teddy nyt taisi olla mielessäni periaatteessa kaikkiin vastauksiin liittyen, ja hänestä sain aika kiltin miehen kuvan. Olen tämän mukaan (edelleen, tälläkin kertaa) sataprossat kokeilunhaluisessa ja switchissä. No ei tavallaan yllättävää ajatellen harrastuksia. Taiteilujen ja esimerkiksi näyttelemisen olen kuullut jonkin teorian mukaan innostavan ihmistä siksi, että yksi elämä ja rooli ei riitä. Olin muuten jo toisen kerran tämän testin tuloksissa vähän enemmän dominoiva kuin alistuva. Jaha jaha. Kaipa tuokin ehkä sopisi. Tämä testi saattaa olla aika pöllö joka tapauksessa ja listata joitain juttuja kuten muuten vain aktiivisuutta dominoimiseksi. 

Tärkeimmät persetestit viime aikoina olivat kuitenkin ne reissulla kaapeista kaivamani lukioaikaiset pökät. Mahduin niihin, party on! Housuja todella halvalla. Olinkin ehtinyt kuluttaa tämänhetken luottohousuihin reiät.

En nyt sentään ala esitellä kuvia perseestäni, vaikka kuinka exhibitionisti olisin bdsm-testinkin mukaan (tuossa testi varmaan ainakin on oikeassa... ajatellen siis vaikkapa tätä blogissa avautumista ylipäätään). Imagon ylläpitoyritystä nimimerkillä ja kasvottomanakin.

Ja perseeni muuten kuuluu edelleen, ainakin unissa ja muuten ajatuksissa, juurikin Teddylle. Naurettava ja toisaalta todella hyödyllinen tämä lucid-unien taito, vaikka en kyseisiä unia kovin usein näe. Joka tapauksessa, eipä tarvitse liian epätoivoisesti ajatella kaikenmaailman seuraavia: "Juuri hän on minun minun minun, we are meant to be, nyt taidan sortua kunnolla toimiin à la Hanna Homewrecker." Ihminen on todentuntuisesti yöllä muuten vain mukana. Ei todellisena, mutta eipä voi mitään. Ihan hienosti tämäkin tuntuu toimivan verrattuna joihinkin puolikatastrofeihin (onnistuessaan tai ei) tosielämässä.

Olen muuten melko varma, että luomani maailmat ja ainakin niihin eläytyminen on niin vahvaa, että saan kaikenlaiset mielihyvähormonitkin kunnolla liikkeelle.

Pienille matkoille

Olen tässä huomenissa lähtemässä perheenjäseniä katsomaan. Tuonkin takia pikakoulutan unirytmiäni, ja olen ollut taas hereillä näin aamusta jo tunteja.

Toivottavasti onnistuisin vihdoin laulamaan vanhemmille sillä äänellä kuin kyllä muille ihmisille uskallan laulaa. Tästä on tullut aika naurettava ongelma ja toisaalta mielenkiintoinen kynnys. Ihan lähinnä itselle siis. Vanhemmat ovat mukavan rentoja koko asiaan liittyen. Tutuille laulaminen on aiemmin ollut kamalaa, mutta parin viime vuoden aikana olen päässyt tuosta huomattavan paljon yli. Vanhempien suhteen ongelma on kuitenkin pysynyt. Viimeksi koetin laulaa isälle, mutta ääneni pysyi liian lähellä puheääntäni, ärsyynnyin ja hermostuin lisää, ääni muuttui kireäksi ja lopulta taisi särkyäkin.

Puheääneni on aika selkeä. Metalliseksi jopa sanottu. Äänekkäissä työpaikoissa joskus aiemmin huudellessani lähellä olleet pitelivät korviaan ja olivat ihmeissään, miten äänellä voi kuin leikata ilmaa, eikä ihan sellaisen huikkauksen olisi kuulemma luullut sattuvan korviin. Voimaa piisaa, tai sitten kirkkautta on vain sopivasti. Laulaessani tykkään joka tapauksessa pysyä aika matalalla. Ja laulussani on mukamas nätti vibra. Nuo ovat varmaan pääsyyt vanhemmille laulamisen ongelmassa. "Joo ääneni on niin aikuinen ja matala nykyään, kuunnelkaas." Lisäksi toivon, ettei vibraani olisi ikinä kehuttu. Nyt melkein kuin mietin sitä liikaa. Onko vibraa liikaa omaan mieleeni jne. Etenkin vanhemmille laulaessani melkein kuin välttelisin koko vibraa ja ääneni menee äkkiä tuonkin takia epämukavaksi. No, kaipa vielä joskus onnistun rennosti laulamaan äidille ja iskälle. Ehkä jo tällä reissulla.

Muita suunnitelmia reissutekemisiksi ovat lähinnä kameran räiskiminen keväisissä vanhoissa tutuissa paikoissa sekä lukioaikaisten farkkujen etsintä. Ehkä emme edes käy äidin kanssa kauppoja kiertelemässä (ihan siis katselemassa, tavaran määrä ahdistaa jo paljon nykyään). Pääsiäisen takia paikat ovat päivästä riippuen kiinni tai täynnä väkeä. Lisäksi haluan intohimoisesti käsiini vaatteista puheen ollen vain tosiaan korkeintaan ne parit lukioaikaiset farkut. Taidan mahtua niihin nykyään. My dear skinny jeans! (Mirandan laihelifarkut olivat muuten juuri Sinkkuelämien uusinnoissa nro 500... onneksi en ikinä alkanutkaan ostaa sarjaa levyillä... ja Netflixiä tms. en siis ole hankkimassa oman elämäni lopulliseksi kuolettajaksi.)

Olen ollut hiljan myös mielikuvitusmatkalla paljon erääseen hörhöilyhommaani liittyen. Hyvä saada se silti hetkeksi pois mielestä. Uudet silmät, joilla voi toimia hieman kuin palautteen antajana itse. En oikeastaan anna ikinä "suuria taiteilujani" kesken kaiken muiden arvosteltavaksi. En halua rikkoa tekemisen taian intoa, ja toisaalta selkeydestä pitävänä haluan, että pystyn ottamaan jutuistani itse täyden kunnian tai sitten sen kämäyksen.

Mielenkiintoisesti ollessani edelleen intopiukeana Teddystä olen kuitenkin löytänyt aika kovankin draivin tehdä näitä oman maailman huuhailujani. Vaikka Teddy siis sinällään vaikutti kuin joltain rauhan satamalta, joka olisi helposti pyyhkinyt sanojen pyörittelyn mielestäni ainakin itseensä liittyen.

En varmaan ole laittamassa hänelle minkäänlaista viestiä. Näin hänestä kylläkin viime viikolla kolmena yönä unia, joista ainakin 2 oli seksiunia. Lisäksi meinasin lähinnä hänen takiaan lähteä erääseen tapahtumaan, johon olisin mennyt harvinaisesti bussilla. Näin unen, jossa Teddy oli bussikuski, joka päätti minun pysäkkini. Pysähdyttiin Teddyn talon kohdalle. Unessa muuten bussikuski-Teddy jatkoi matkaa ja toinen Teddy löytyi talosta. Ihanan loogista, enkä edes tuosta tajunnut siirtyä lucid-tasolle. Se taisi tapahtua seksin kohdalla. Laalalaa.

En lopulta mennyt suunnittelemaani tosielämän tapahtumaan bussilla. En jaksanut, enkä uskonut mihinkään enneuniin näköjään. (Siis! Tapahtuma oli yleinen, eikä miehen oleminen siellä vaikuttanut uskottavalta... paitsi korkeintaan hetken unesta herättyäni. Jos olisin tiennyt hänen olevan siellä, olisin varmasti mennyt.) Enkä tosiaan taida ottaa Teddyyn yhteyttä. Haaveilen edelleen aika vahvasti, että törmäämme jossain vaikkapa vasta parin vuoden kuluttua. Minä olen sillä välin simsalabim menestynyt, ja Teddy on sattunut eroamaan muuten vain. Ehkä nämäkin ajatukseni katoavat jossain vaiheessa. Ainakin se auttaa, etten näe ihmistä kuin todella sattumalta enää. Olen huomannut, että olen jopa jo parissa viikossa ehtinyt hieman avoimemmaksi ajatellessani vaikkapa erästä kirjastotyöntekijää (joka ei ole täällä blogimaailmassa, heh) tai erästä miestä, joka meinasi uskaltaa alkaa jututtaa minua ollessani teellä yhdessä mummokahvilassa. Aarteita voi löytyä yllättävistä paikoista.

Minulla ei varsinaisesti ole yhtään mitään asiaa. Olen melkein liian huithait-tuulella vähän kaikkeen muuhun kuin omiin taiteilumaailmoihini, Ukrainaan ja niin, fysioterapiaan liittyen (joo olen tällä hetkellä tuollaisessakin... tuloksia tuntuu tulevan, ja yksi selkeä tulos on itseni typeräksi tunteminen: luulin tietäväni tarpeeksi kropasta). Teddyn mietinnänkin voin suosiolla siirtää johonkin tulevaisuuden sattumaan tai sitten tosiaan hiljalleen löytää muunlaisen rauhan koko mieheen liittyen. Tulipa hyödyllisesti nostettua rimaa, joten keskityn varmasti vain oman elämän pyörittelyyni: en oikeastaan koskaan törmää tosielämässä mieheen, jonka kanssa tekisi mieli tehdä kaikkea mahdollista... suurin piirtein nuolla tosiaan päästä varpaisiin. Esimerkiksi suihinotto on asia, jota en ole tehnyt kenellekään, ja miehen tulisi olla jokin Jeesuksesta seuraava, että nauramatta tai inhoamatta edes suunnittelisin koko operaatiota. Mielessäni on yleensä muuten jokin oma huumoriversio Manaajan Reganista aina asiaan liittyen. Suck that you useless biiitch. Saatoin innostua kyseisestä elokuvasta liian nuorena: Reganin naama vilahtelee muutenkin kuin jonain omana vainoojana, lähinnä painajaisissa sentään. En onneksi pelkää enää pimeää, vaikka taisin ainakin kauhuelokuvien jälkeen tehdä tuota vielä noin 20-vuotiaana.

Aa, muokkasin muuten vähän nimeäni täällä blogimaailmassa. Pidin Nootan ja NF:n, johon aika monet yleensä viittaavat. Fuggerin vaihdoin Fudgeen. Neutraalimpaa. Lisäksi suunnittelen, alanko pitää toista blogia liittyen erääseen harrastukseen, josta kukaan ei edelleenkään tunnistaisi minua. Mietinnässä on vielä, haluanko sittenkin blogien olevan hahmostaan täysin irrallaan: ei harrastuksista kiinnostuneiden tarvitse tietää alapääni tapahtumista. Joka tapauksessa tosiaan... eipä asiaa tällä suhde- tai seksisaralla tunnu tapahtuvan ja etenkin Teddyn tapaamisen tai siis häneen ajatussortumisen jälkeen toisiin ihmisiin liittyvän äksönin alkaminen näyttää vielä vähän epätodennäköisemmältä. Varmaan onnistun keksimään lätinää suhteesta vaikka ihan itseeni kuitenkin jo tämän kuukauden puolella.

Tuli muuten mieleen liittyen suhteesta itseensä... ja mainitsinhan taas tässäkin kirjoituksessa Sinkkuelämät. En varsinaisesti pitänyt sarjan loppuajatteluista (linkki vie kiljumiseen... volumet kannattaa huomioida):

But the most exciting, challenging and significant relationship of all is the one you have with yourself. And if you find someone to love the you you love, well, that's just fabulous.

Jotenkin itserakasta. Tosin eipä show miksikään filosofian huippulähteeksi kai tähtääkään. Mutta vielä enemmän minua on naurattanut greatest thing -sanonta... (Nature Boy): The greatest thing you'll ever learn / Is just to love and be loved in return. Oikeasti ihmeellistä olisi homma ilman vastarakkautta. Tosin sehän tulee virkkeessä viimeisenä, eikä tilanne periaatteessa tarkoita, että vastarakkautta olisi ennen greatest thing -oppijan rakkautta tai rakkauden alkamisen aikana. Olenkin tainnut muka-viisaana ajatella itse sanontaa turhan negatiivisesti, ahaa!

Teddy varmaan näkyy vielä unimatkoilla ja -maailmoissa. Ehkä joskus tosielämässäkin, mutta en aio tehdä ihmeellisiä asian tapahtumiseksi. Kuva kirjasta Uppo-Nalle ja merikarhun tytär.

Teddy, tarvitsen kiihkeästi... niitä neuvoja juu

En pidä itsestäni tämän takia. Olen nähnyt sinut lapsesi kanssa.

Mielessäni on silti liikaa muun muassa se, kun yhdessä tilanteessa assosioit parisuhteen nalkuttavaan puolisoon. Ehkä puhuit yleisesti, et omasta elämästäsi. En oikein ymmärrä, kuka naputtaisi sinulle. Olet kiltein tapaamani mies. Veljeni taitaa mennä edelle, mutta tuo onkin eri asia. Koetan melko epätoivoisesti perustella itselleni tätä pahoihin ajatuksiin uppoamista varmaan juuri sillä, että minut muka saisi hylätä, jos olisin onnistunut muuttumaan joksikin napisijaksi. Ainahan tuota hylkäämisen kestämistä voi ajatella, mutta itse tilanne ja elämä ovat varmasti vaikeammat. Eli eipä tässä ole mietteissä lopulta varmaan muut kuin viidakon lait... kaksinaamainen itseni ärsyttää edelleen.

Epäilit minun olevan jokin mestarihämääjä. En töihin liittyen. Mutta tuonkin sanomisen tilanteessa käyttäydyin todella viileästi, eikö... Tosiasiassa mielessäni pyöri kaikkea vähemmän viileää. Hmm, voisit olla vain aloillasi ja minä tekisin kaikki liikkeet. Katselisit noilla surulliseen vivahtavilla silmilläsi, ja minä pystyisin kunnolla seuraamaan reaktioitasi. Ja tekisimme toki vähitellen kaikkea muutakin. Heitätäenoletehnytkenellekäänsuihinallinternalnosiissinävoisittehdäminullemitälystäät... Hetkinen, mitä!

Ehkä joku toinenkin muuten hämäsi. Tuntui vaikealta uskoa, ettet olisi etsinyt nimelläni kertaakaan koko pitkänä aikana kasvoja. Etsit muuten koko ajan tietoa. Tosin en oikeastaan usko tätä: ei tunnu, että osaat edes hämätä. Tai sitten olet moninkerroin parempi kuin minä. Loistavaa. Ja apua.

Minulla on koko nimessä kahdessa paikkaa eri kielillä eräs rakas asia. Sinulla on nimessä ehkä ainoa juttu, joka hallitsee kyseistä asiaa. Parasta tässä kaikessa on se, että oikeastaan en edes välitä koko sattumasta.

En haluaisi käyttää sanoja kanssasi paljon yhtään. Koska meidän ei muka tarvitsisi. Istuisimme vain sylikkäin tai möllöttäisimme lähekkäin ja katselisimme vaikka kesän kisoja. Enkä halua käyttää sinua teksteissäni. Tätä ei ole tapahtunut oikeastaan koskaan aiemmin kiinnostavan ihmisen kohdalla.

En keksi mitään järkevää ammatillista ongelmaa, jossa tarvitsisin neuvojasi. Pelkään, että keksin vielä jossain vaiheessa asian, jolla saan kiskottua sinut muka jopa paikan päälle. 

Todennäköisesti emme näe enää koskaan. Löysinpä uusia puolia itsestäni. Ja keskityn varmasti kesällä ja pitkään siitä eteenpäin järkeviin asioihin: sinunlaisiasi ihmisiä tapaa noin kerran kahdessa vuodessa, eikä kukaan vähemmän ihana kelpaa aikaa viemään. 

______
Viestiä ei ole tietenkään lähetetty herralle, joka hävitti moraalini. Tosin mitään ei ole sentään tapahtunut: homewrecker vasta ajatuksissani. Mies ei todellakaan kuluta aikaansa blogeihin, ainakaan nuorempien ihmisten arkinurinoihin: teksti on muuten vain sinuttelumuodossa. Nimeni ja minut tästä keksii korkeintaan... Hi mom! Hänelle kerron kyllä muutenkin jo kaiken.

Mistress of the Ants

Kyllä minusta vielä kai jokin buddhalainen kehkeytyy. Joidenkin muistelemieni tarinoiden mukaan munkeilla oli ollut esimerkiksi henkisiä hankaluuksia kaivaa maata, koska siinä samalla saattoi lapiolla poikkasta madon eli elävän olennon ja elämän.

Olen siis seonnut kämpässäni vaeltelevien muurahaisten suhteen. Taitaa olla jo kova hinku lemmikkeihin tai johonkin hoidettavaan.

Ei niitä muurahaisia ole mustanaan. Muutama eksyi ulkoa. Kokemuksesta tiedän niiden vaeltelevan pian taas vain ulos, kun siellä lämpenee. Edes bioroskis ei joukkoa villitse. Tuo johtunee kahvinpuruista.

Olen muun muassa tyytyväisenä pelastanut yksittäiset pikkuiset, jotka ovat hairahtuneet vesilaseihini ja meinanneet hukkua.

Kuivatteleva muurahainen muistuttaa hämmentävästi sukivaa ja itseään hoivaavaa kissaa tai neitoa. Tuntosarvista vesimolekyylit pois ja niin edelleen. Makromaailmasta ja zoomailuista iloa piisaa.

Ja paskat. Ja perkeleet. Buddhalaisuutta, pah. Henkimaailmallisesti olen vain seonnut. Järkevästi assosioiden koetan varmaan noiden olentojen elämän kunnioittamisella paikata toisen maailman moraalikatoa.

Eli oikeammin täällä olisi käynnissä muuten vain jokin oma Lord of the Flies -tilanne.

Olen rehellisesti myönnettynä menettänyt moraaliyliminä-leijailun erääseen ihmiseen liittyen. Meinaan olla pahalla tuulella kaikkia kohtaan kyseisen asian tiimoilta. Naisia, ja etenkin miehiä kohtaan. Mutta jospa keskittyisin vain kyseiseen ihmiseen, häneen liittyvään moraaliongelmaani ja sen aiheuttamaan ärsyyntyneisyyteen.

Ehkä julkaisen myöhemmin hänelle rustailemani kirjeen. Julkisesti, nimimerkilläkin, itsensä nolaaminen puhdistaisi. Musiikki ei ole ainakaan auttanut. Rise Above It... "Minähän en alennu tällaisiin jokamiehen/naisen horomietteisiin."

Joo'o. Hieman toiset rivit alkoivat heti vedota enemmän.

Never let another tell your soul what to fear

– –

Don't believe the system's on your side

– –
Like dead men
Coming back to life

Switchfoot – Rise Above It

Ringudingu

Olin muuten viime viikonloppuna baarissa. Katsomassa keikkaa, lauleskelemassa itsekin ja ylipäätään tuulettumassa.

Olen arjessa kulkenut vieläkin jätkämäisissa vaatteissa, vaikka uusivuosilupaillen ajattelin palata muoti- ja naisellisuusnautintoihin. Mukavuus ja liike ilman vaatteiden minkäänlaista haittaa on voittanut edelleen. Baariin kuitenkin repäisin. Laitoin varsikorkkarit ja näyttelin reisiäni vesirajaan asti.

Jossain vaiheessa kyttäävät miehet (enkä tietenkään tarkoita, että minä olisin ollut ainoa katseita saanut nainen) ja ylipäätään baarin yleinen huvittava saalistustunnelma saivat kuitenkin aikaan sen, että tein epäilemäni vaihdoksen...

© Francis Ritualo. Uros havaitsee naaraan illanviettoympäristössä. Onneksi minulla on tämä tuoppi tässä stressileluna.

(Ihmiset, etenkin miehet, ajattelevat varmaan näyttävänsä baareissa saalistavilta tiikereiltä tai leijonilta hieman kyyryssä olevine asentoineen ja pistävine katseineen. Usein ainakin itselle ympäristö näyttää hymyä aiheuttaen olevan täynnä kummituseläimiä.)

Vaihdos, niin. Laitoin oikeaan nimettömään mukaan ottamani sormuksen vasempaan. Hassua, outoa ja mielenosoituksellista ehkäpä. Mutta hyödyt tuntuivat olevan isommat kuin haitat.

Vispailin vielä tavallista vapautuneempana, ja keikalla muutenkin olin täydellä pokalla eturivissä tuijottamassa soittoa ilman bändäriajatusten vilahdustakaan, muille tai huomionarvoisemmin siis itselle. Hieman meinasi alkaa harmittaa komea rumpali, joka taisi pitää hymystä ja hetkuilustani, mutta ei niinkään sormuksesta. Mutta no joo, ei bändärivivahteen tilanteesta mitään olisi oikein missään ulottuvuudessa tullut / Ehkä törmään ihmiseen muualla.

Miestä kun en ole ajatellut mistään baarituttavuudesta muutenkaan huolia, oli sormus ihan loistava idea. (Itse voisin aika ilme värähtämättä jututtaa vierasta miestä päivänvalossa. En niin tee, koska se olisi pommi, outoa, ja olisin todennäköisesti heti kättelyssä kemian pomoilija, mitä en toisaalta halua itsekään. Joka tapauksessa siis kunnolla sytyttää vain rohkeat miehet arjessa ja valossa...) Sormuksen kanssa tuli tosiaan ensinnäkin pidettyä loitolla suurin osa baarin ah niin viehättävistä lähestymisyrityksistä:

Mies huomaa sinut. Katseenne sattuvat kohtaamaan. Mies lähestyy. Silmät ovat sumeat. Otettua on tullut, baarissa ollaan. Et ole heti siirtymässä pois. Pysyt sijoillasi. Tämä oli hyvä paikka seurailla menoa. Miehellä on jotain asiaa. Melu on kuitenkin aika kova. Hän räkii puhuessaan päällesi. Äh ja helvetti.

Toisekseen ja mielenkiintoisemmin, naisten suhtautuminen sormustettuun naiseen tuntui olevan todella sympaattista. Taisin kyllä tavallaan sormuksen vaikutuksessa käyttäytyä vielä normaaliminää enemmän tätinä ja symppissiskona, mutta aika varmana sanoisin, että sormus ihan itsessään vaikutti myös selkeästi.

Yöelämässä tämän kaverin käyttö saattaa jatkua myöhemminkin, mutta arjessa muuten ei nyt sentään.

Suomessa ei voi mennä naimisiin itsensä kanssa, minähän sen tiedän!
– Ihana Jarkko Valtee Aallon aamuradiossa joskus (mielestäni muistan sanasta sanaan, mutta en vanno).

Ja sitäpaitsi. Aina voin edelleen luonnollisesti tehdä aloitteentapaista itse, jos yöelämässä johonkin aarteeseen muka vaikuttaisikin törmäävän. Onpa ainakin toivottavasti huvittavat tarinat liittyen nimettömän killuttimeen.