Pienille matkoille

Olen tässä huomenissa lähtemässä perheenjäseniä katsomaan. Tuonkin takia pikakoulutan unirytmiäni, ja olen ollut taas hereillä näin aamusta jo tunteja.

Toivottavasti onnistuisin vihdoin laulamaan vanhemmille sillä äänellä kuin kyllä muille ihmisille uskallan laulaa. Tästä on tullut aika naurettava ongelma ja toisaalta mielenkiintoinen kynnys. Ihan lähinnä itselle siis. Vanhemmat ovat mukavan rentoja koko asiaan liittyen. Tutuille laulaminen on aiemmin ollut kamalaa, mutta parin viime vuoden aikana olen päässyt tuosta huomattavan paljon yli. Vanhempien suhteen ongelma on kuitenkin pysynyt. Viimeksi koetin laulaa isälle, mutta ääneni pysyi liian lähellä puheääntäni, ärsyynnyin ja hermostuin lisää, ääni muuttui kireäksi ja lopulta taisi särkyäkin.

Puheääneni on aika selkeä. Metalliseksi jopa sanottu. Äänekkäissä työpaikoissa joskus aiemmin huudellessani lähellä olleet pitelivät korviaan ja olivat ihmeissään, miten äänellä voi kuin leikata ilmaa, eikä ihan sellaisen huikkauksen olisi kuulemma luullut sattuvan korviin. Voimaa piisaa, tai sitten kirkkautta on vain sopivasti. Laulaessani tykkään joka tapauksessa pysyä aika matalalla. Ja laulussani on mukamas nätti vibra. Nuo ovat varmaan pääsyyt vanhemmille laulamisen ongelmassa. "Joo ääneni on niin aikuinen ja matala nykyään, kuunnelkaas." Lisäksi toivon, ettei vibraani olisi ikinä kehuttu. Nyt melkein kuin mietin sitä liikaa. Onko vibraa liikaa omaan mieleeni jne. Etenkin vanhemmille laulaessani melkein kuin välttelisin koko vibraa ja ääneni menee äkkiä tuonkin takia epämukavaksi. No, kaipa vielä joskus onnistun rennosti laulamaan äidille ja iskälle. Ehkä jo tällä reissulla.

Muita suunnitelmia reissutekemisiksi ovat lähinnä kameran räiskiminen keväisissä vanhoissa tutuissa paikoissa sekä lukioaikaisten farkkujen etsintä. Ehkä emme edes käy äidin kanssa kauppoja kiertelemässä (ihan siis katselemassa, tavaran määrä ahdistaa jo paljon nykyään). Pääsiäisen takia paikat ovat päivästä riippuen kiinni tai täynnä väkeä. Lisäksi haluan intohimoisesti käsiini vaatteista puheen ollen vain tosiaan korkeintaan ne parit lukioaikaiset farkut. Taidan mahtua niihin nykyään. My dear skinny jeans! (Mirandan laihelifarkut olivat muuten juuri Sinkkuelämien uusinnoissa nro 500... onneksi en ikinä alkanutkaan ostaa sarjaa levyillä... ja Netflixiä tms. en siis ole hankkimassa oman elämäni lopulliseksi kuolettajaksi.)

Olen ollut hiljan myös mielikuvitusmatkalla paljon erääseen hörhöilyhommaani liittyen. Hyvä saada se silti hetkeksi pois mielestä. Uudet silmät, joilla voi toimia hieman kuin palautteen antajana itse. En oikeastaan anna ikinä "suuria taiteilujani" kesken kaiken muiden arvosteltavaksi. En halua rikkoa tekemisen taian intoa, ja toisaalta selkeydestä pitävänä haluan, että pystyn ottamaan jutuistani itse täyden kunnian tai sitten sen kämäyksen.

Mielenkiintoisesti ollessani edelleen intopiukeana Teddystä olen kuitenkin löytänyt aika kovankin draivin tehdä näitä oman maailman huuhailujani. Vaikka Teddy siis sinällään vaikutti kuin joltain rauhan satamalta, joka olisi helposti pyyhkinyt sanojen pyörittelyn mielestäni ainakin itseensä liittyen.

En varmaan ole laittamassa hänelle minkäänlaista viestiä. Näin hänestä kylläkin viime viikolla kolmena yönä unia, joista ainakin 2 oli seksiunia. Lisäksi meinasin lähinnä hänen takiaan lähteä erääseen tapahtumaan, johon olisin mennyt harvinaisesti bussilla. Näin unen, jossa Teddy oli bussikuski, joka päätti minun pysäkkini. Pysähdyttiin Teddyn talon kohdalle. Unessa muuten bussikuski-Teddy jatkoi matkaa ja toinen Teddy löytyi talosta. Ihanan loogista, enkä edes tuosta tajunnut siirtyä lucid-tasolle. Se taisi tapahtua seksin kohdalla. Laalalaa.

En lopulta mennyt suunnittelemaani tosielämän tapahtumaan bussilla. En jaksanut, enkä uskonut mihinkään enneuniin näköjään. (Siis! Tapahtuma oli yleinen, eikä miehen oleminen siellä vaikuttanut uskottavalta... paitsi korkeintaan hetken unesta herättyäni. Jos olisin tiennyt hänen olevan siellä, olisin varmasti mennyt.) Enkä tosiaan taida ottaa Teddyyn yhteyttä. Haaveilen edelleen aika vahvasti, että törmäämme jossain vaikkapa vasta parin vuoden kuluttua. Minä olen sillä välin simsalabim menestynyt, ja Teddy on sattunut eroamaan muuten vain. Ehkä nämäkin ajatukseni katoavat jossain vaiheessa. Ainakin se auttaa, etten näe ihmistä kuin todella sattumalta enää. Olen huomannut, että olen jopa jo parissa viikossa ehtinyt hieman avoimemmaksi ajatellessani vaikkapa erästä kirjastotyöntekijää (joka ei ole täällä blogimaailmassa, heh) tai erästä miestä, joka meinasi uskaltaa alkaa jututtaa minua ollessani teellä yhdessä mummokahvilassa. Aarteita voi löytyä yllättävistä paikoista.

Minulla ei varsinaisesti ole yhtään mitään asiaa. Olen melkein liian huithait-tuulella vähän kaikkeen muuhun kuin omiin taiteilumaailmoihini, Ukrainaan ja niin, fysioterapiaan liittyen (joo olen tällä hetkellä tuollaisessakin... tuloksia tuntuu tulevan, ja yksi selkeä tulos on itseni typeräksi tunteminen: luulin tietäväni tarpeeksi kropasta). Teddyn mietinnänkin voin suosiolla siirtää johonkin tulevaisuuden sattumaan tai sitten tosiaan hiljalleen löytää muunlaisen rauhan koko mieheen liittyen. Tulipa hyödyllisesti nostettua rimaa, joten keskityn varmasti vain oman elämän pyörittelyyni: en oikeastaan koskaan törmää tosielämässä mieheen, jonka kanssa tekisi mieli tehdä kaikkea mahdollista... suurin piirtein nuolla tosiaan päästä varpaisiin. Esimerkiksi suihinotto on asia, jota en ole tehnyt kenellekään, ja miehen tulisi olla jokin Jeesuksesta seuraava, että nauramatta tai inhoamatta edes suunnittelisin koko operaatiota. Mielessäni on yleensä muuten jokin oma huumoriversio Manaajan Reganista aina asiaan liittyen. Suck that you useless biiitch. Saatoin innostua kyseisestä elokuvasta liian nuorena: Reganin naama vilahtelee muutenkin kuin jonain omana vainoojana, lähinnä painajaisissa sentään. En onneksi pelkää enää pimeää, vaikka taisin ainakin kauhuelokuvien jälkeen tehdä tuota vielä noin 20-vuotiaana.

Aa, muokkasin muuten vähän nimeäni täällä blogimaailmassa. Pidin Nootan ja NF:n, johon aika monet yleensä viittaavat. Fuggerin vaihdoin Fudgeen. Neutraalimpaa. Lisäksi suunnittelen, alanko pitää toista blogia liittyen erääseen harrastukseen, josta kukaan ei edelleenkään tunnistaisi minua. Mietinnässä on vielä, haluanko sittenkin blogien olevan hahmostaan täysin irrallaan: ei harrastuksista kiinnostuneiden tarvitse tietää alapääni tapahtumista. Joka tapauksessa tosiaan... eipä asiaa tällä suhde- tai seksisaralla tunnu tapahtuvan ja etenkin Teddyn tapaamisen tai siis häneen ajatussortumisen jälkeen toisiin ihmisiin liittyvän äksönin alkaminen näyttää vielä vähän epätodennäköisemmältä. Varmaan onnistun keksimään lätinää suhteesta vaikka ihan itseeni kuitenkin jo tämän kuukauden puolella.

Tuli muuten mieleen liittyen suhteesta itseensä... ja mainitsinhan taas tässäkin kirjoituksessa Sinkkuelämät. En varsinaisesti pitänyt sarjan loppuajatteluista (linkki vie kiljumiseen... volumet kannattaa huomioida):

But the most exciting, challenging and significant relationship of all is the one you have with yourself. And if you find someone to love the you you love, well, that's just fabulous.

Jotenkin itserakasta. Tosin eipä show miksikään filosofian huippulähteeksi kai tähtääkään. Mutta vielä enemmän minua on naurattanut greatest thing -sanonta... (Nature Boy): The greatest thing you'll ever learn / Is just to love and be loved in return. Oikeasti ihmeellistä olisi homma ilman vastarakkautta. Tosin sehän tulee virkkeessä viimeisenä, eikä tilanne periaatteessa tarkoita, että vastarakkautta olisi ennen greatest thing -oppijan rakkautta tai rakkauden alkamisen aikana. Olenkin tainnut muka-viisaana ajatella itse sanontaa turhan negatiivisesti, ahaa!

Teddy varmaan näkyy vielä unimatkoilla ja -maailmoissa. Ehkä joskus tosielämässäkin, mutta en aio tehdä ihmeellisiä asian tapahtumiseksi. Kuva kirjasta Uppo-Nalle ja merikarhun tytär.