Hyvää kesää! Itsellä menee pienissä ympyröissä. Enimmäkseen yksin. Tuosta olen kuitenkin tyytyväinen.
On taas näitä kausia, jolloin on kunnolla ymmärtänyt, kuinka paljon maailmassa on kaikkea tutustuttavaa ja kuinka aika ei vain riitä. Kirjoja, elokuvia, musiikkia, kokkailua. Lista tuntuu kasvavan ja kasvavan. Jossain vaiheessa kuvittelen ehtiväni aina välillä pakertaa omiakin tuotoksia. Myös muualla kuin keittiössä siis.
Pää on oman elämän paineista onneksi vapaa. Kaipa liiankin. Normien tavoittelu on aikamoinen ruotuun ajaja. Koko systeemin alkaessa uskomattomasti vain huvittaa tuntuu, kuin suurin osa väestä eläisi vankilassa. Puhallustalous ja kaverikapitalismissa sätkiminen, go go! En ala vouhottaa täällä liikaa politiikasta ja maailmantilasta. Ei niin kuulu blogiaiheisiin, jotka yrittävät kertoa enimmäkseen yhden ihmisen elämänsä järjestelystä. Vaikuttaa noihin järjestelyihin kuitenkin ympäristö. Siitä rajuin tulkintansa pitää siis ohimennen mainita.
Tabula rasa on myös tuttavien ja ylipäätään ihmisten suhteen. En nyt ole kyllä hetkeen käynyt missään ihmisten ilmoilla kovinkaan tuulettumassa. Tunnen olevani kuitenkin juuri tässä hetkessä, hereillä ja mieluisalla tuulella, tuli vastaan sitten ketä tahansa. Paitsi ehkä, jos vastassa olisi pahimpia yllä mainitsemani vinon systeemin ylistäjiä. Mielenkiinto olisi kai tilanteessa vallitsevin tunne, ja sitten varmaan inho, kun vastapuolelta löytyisi todennäköisesti pelkkää tyhjyyttä tai pelkuruutta. Mutta joo, se tuosta.
Tabula rasaa on tullut aiempiin tuttaviin liittyen esimerkiksi siitä, että heitin hiljaisesti hemmettiin naamakirjastani unelmahahmomiehen. Jo joskus ennen eduskuntavaaleja. Minulla on muutenkin kavereina alta sata ihmistä. Kaikkien tällä hetkellä listoilla pitämieni ihmisten suhteen tunnelma on se, että voin aika vapaasti aivovirrata jutuissani. Ihmiset ovat varmasti kavereitani, tai sitten tavallaan sen verran neutraaleja, että minua ei haittaisi yhtään, jos he alkaisivat jotenkin nähdä kunnolla vaivaa jutuistani. Itsensä vainoamisellaan lopulta nolaa, jos ei ole esimerkiksi keskustelun aikana osallistunut, eriäviä ja parantavia mielipiteitä ajoissa esittänyt ja niin edelleen. Ihmisten mielipiteet muuttuvat, tämähän on itsestään selvää. Mahdolliset kaappaukset vanhoista jutuista eivät kerro liikaa mitään. Vain sen, että vanhoilla vaivaa näkevät eivät itse kai kehity koskaan.
Huomasin siis, että aloin unelmahahmon alun perinkin varmaan väärin ymmärtämiseni tiimoilta miettiä päivityksiäni siltä kantilta, käytetäänkö niitä minua vastaan. Kun tuollainen tulee liian selkeästi edes mieleen, joutaa hämmentävä ihminen muualle listoilta. Vainoharhaa tai ei. Helpompi elämä. Enemmän aikaa keskittyä varmistetusti hyviin tyyppeihin. Outo tilanne oli tavallaan ehkä omakin aiheutus, kun en suostunut kiireiltä ja toisaalta sairastamiselta unelmahahmon ehdottelemiin kahvitteluihin sen jälkeen, kun hän halusi lopettaa romanttismieliset näkemiset. Joka tapauksessa, elo on rajallinen ja kyseisen ihmisen innostavat piirteet paljastuivat lopulta täysin kai omassa päässä luomikseni. Voin nauttia niistä ihan yksin mielikuvitusmaailmoissani.
Suurin piirtein unelmahahmon somepoistamisen aikoihin huomasin taas harhailevani sen erään toiseen kaupunkiin jääneen kummituksen nettituotoksissa. Kuuntelin pitkästä aikaa hänen musiikkiaan. Katselin kuvia. Mietin, muistaako tyyppi näkemisiämme yhtä tarkkaan kuin minä, vaikka jonkinasteinen video- tai ainakin ääni-/repliikkimuistini kummajainen onkin. Rehellisyyden korostamisen puuskassani tunnustin itselleni viimein, että tuo ajoittain putkahteleva kyräily on ehdottomasti lopetettava. Laitoin miehelle siis viestiä. Ei hän taida muistaa minua samoin kuin minä häntä. Kiltisti paljasti kuitenkin, että hän oli miettinyt minun kuulumisiani vain pari viikkoa viestiäni aiemmin. Enkä tietenkään edes vuodattanut jotain aivan ihmeellistä viestissäni, jonka pääidea oli lähinnä, että eksyin sivuille ihmettelemään ja ajattelin viestin tuskin ainakaan haittaavan. Joka tapauksessa, tuokin harhailu ja kyttäily on melkein vuosikymmenen ajan aina välillä putkahtelun jälkeen nyt vihdoin loppu. Seurata saatan miestä toki edelleen. Aika kovin erilaisilla mietteillä onneksi sentään.
Kaverilliset, yleistä järkevyyttä ja eteenpäinmenoa korostavat tunnelmat minulla tuntuu olevan oikeastaan kaikkia kohtaan tällä hetkellä. On todella vapauttavaa ajatella, että ei minun ole tosiaan mikään pakko yrittää jotenkin luottamalla luottaa yhteen ihmiseen sen verran mitä suhde onnistuessaan vaatisi. Maailmassa on niin paljon kaikkea mielekkyyttä ja onnen edistämistä ihan oman elämänsä jeesusta leikkimälläkin.
