Jo hetken horisontissa heilunut kriisi iskee päälle yhä selkeämmin. Olen ärsyyntynyt itseeni. Koen olevani liian aggressiivinen ja ihmisistä paljon rumia ajatteleva.
En luota helposti kehenkään. Tällä hetkellä kunnolla vain sukulaisiin. En tiedä, olisinko erilainen, jos en olisi muuttanut tavallista enemmän.
Olen viime aikoina kyllästynyt myös riisuttuun mielipiteeseeni suhteista: tulee kuitenkin vain petetyksi, everybody wants everybody else, everybody wants everybody else. (No Doubt, In My Head)
Toistenkin ihmisten kuin vain kumppaninsa huomaaminen on normaalia. Joka tapauksessa, asiaan liittyvät valehtelut ovat raivostuttavia. Etenkin jos ihan pettämiseen asti on menty... kenellä on oikeus päättää myös toisen terveydestä, jos oikein epäonnekkaasti olisi sattunut käymään? Tietäen oman suoraan sanottuna kai peruuttamattomuuksiin menevän raivon kyseisessä tilanteessa, olen pysynyt ehkä senkin takia kaukana suhteista. Lisäksi harhoillani ja luottamusvaikeuksillani varmaan oikein kutsuisin esiin typeriä ja rumia tilanteita. (Vaikka tietenkään mikään harhaisuus tai luottamuspula ei oikeuta pettämistä tai ainakaan senjälkistä valehtelujatkamista. Toisen voi myös selkeästi jättää.)
Pettäminen on ollut mielessä siitäkin syystä, että eräs tuttava joutui siitä hiljan kärsimään. Hän sai lapsen ja hehkutti elämäänsä naamakirjassa. Hän asuu muualla, ja tuo on ainoa kanava, jolla olen häneen ollut yhteydessä. Nainen teki "Millainen vaimo olisit?" -hömppätestejä ja kommentoi niitä tyylillä: "Mattijannepetteriii, vink vink, sormusta!" Jotenkin tiesin, että hommassa tulee käymään huonosti. En tiedä miksi, sillä en ole ikinä edes nähnyt miestä. Painostaminen ja julkisuus saa kuitenkin ainakin heikot käyttäytymään ääliöinä. Jossain vaiheessa naisen päivityksenä sitten tuli älähdys petetyksi joutumisesta. Sympatiani eivät ole siis yhtään miehen puolella, vaikka elämänsä ja toiveidensa liiallista levittelyä selkeästi omalla naamalla naisen osalta ihmettelin. Oikeastaan oikein, että pettämisellä asioita hoiteleva mies tulee nimellään tunnistetuksi.
Vaikka esimerkiksi tuo yllä kerrottu tapahtumakulku on vahvistanut kauniita mielipiteitäni, asiassa ja kriisissäni on toinenkin puoli. Koska tiedän projektion käsitteen ja ilmiön, tuntuu entistä rumemmalta. Olenko se sittenkin minä, joka ihastun liikaa kaikkiin, valehtelen liikaa, en ole luottamuksen arvoinen ja niin edelleen? Ihastuin Kvanttimiehen kaveriinkin. Tuolloin tosin etsimällä etsin ja kai suggestioin rumia puoliani esiin... olin epäileväinen koko tuttavuudesta, joka eteni liian nopeasti ja "pakko saada tyttöystävä" -tunnelmalla. Nämähän kuulostavat oikein pettäjän selityksiltä muuten, hah! Kuitenkin... lähdin ajatusharhailuni tajuttua koko tilanteesta, Kvanttimiehen elämästä.
Mutta. Olin muutama kuukausi ennen Kvanttimiestä ihastunut Teddyyn. Hän on naimisissa oleva isä. En onneksi sentään tehnyt tuolloinkaan mitään. Myöhemmin mielipiteeni ovat vielä muuttuneet siten, että en edes halua mitään tapahtuvan tulevaisuudessakaan. Haluan siis miehen pysyvän kunnolla lastensa, perheensä parissa, ja toivon joskus kuulemieni vitsailujen mäkättävästä vaimosta olevan pelkkää yleistyksillä hupailua.
Tässä iässä perheasioita pitäisi joidenkin mukaan pohtia enemmänkin. Eräs tuttava on juuri nyt raskaana. Hän on minua vain hiukkasen vanhempi ja on sattunut kyselemään, eikö minulla pukkaa ollenkaan vauvakuumetta. Olen voinut rehellisesti, lakonisesti vastata, että eipä ole kuumeita ilmaantunut ja että olen alkanut epäillä, ilmaantuuko koskaan.
Joskus minusta tuntuukin kuin olisin saanut miehen aivot. Ja vielä sisimmältään ruman miehen. Olen siis aggressiivinen, ainakin taas viime aikoina. Lisäksi olen oikeastaan jo aikaisemmin huomannut pitkäkestoisen kemian olevan helposti hukassa. Kuin jokin pelimies nautin siitä, että tunnen saavani toista valtaani, ja samalla sitten kyllästynkin ukkoon aika kunnolla. Tämä ei ole kuitenkaan mikään aina tapahtuva tilanne. Näin silti tapahtuu melko poikkeuksetta niiden miesten suhteen, jotka lähestyvät viinan tai bittien välityksellä.
Yello – Vicious Games
(Lyriikat liittyvät asiaan, mutta kyllä... guilty pleasures go 80's!)
Tuttavan raskaus, siitä puhuminen ja oma hiljainen mietintäni onkin saanut kiteytymään tämän jossain määrin ärsyttävän seikan: en ole tainnut tavata miestä, jota olisin kunnioittanut ja ihastellut niin, että mieleeni olisi ilmaantunut selkeästi I wanna have your babies -ajatuksia. Kunnioittaen olen katsellut kai vain naimisissa olevia miehiä, ja heidänkin suhteen kunnioitus saattaisi loppua sitten ihmisen muututtua joksikin keski-iän kriisin eronneeksi hopeaketuksi.
Totta puhuen, raskaudesta ensimmäiseksi mieleeni tulevat kuvat ja ajatukset liittyvät kaikenlaisiin raskaudenjälkeisin kroppaongelmiin à la Nolot vartalot -sarja. Miehen tulisi todellakin olla jokin Jeesus, että koko homma alkaisi näyttäytyä positiivisessa valossa. Enpä tiedä, riittäisikö sekään. Kai minulla on liikaa solmuja ja ihmisvihaa ihan vain omassa mielessäni...
Kuitenkin muuten, tälläkin hetkellä on jonkinasteinen ihastus meneillään. Olen koko ihastuksesta tyytyväinen enimmäkseen siten, että tiedän tilanteen saavan minut helposti hyvälle tuulelle. Siitä huolimatta, että tiedostan antavani miehelle tällä hetkellä mielessäni liian loistavia ominaisuuksia: en tiedä hänestä oikeasti paljoakaan.
Ihminen taitaa olla aina edes vähän jostakusta kiinnostunut. Mennee geeneissä.
Hyvä asia omien jumien ja niiden rumien ajatuspyörittelyiden tarkkailussa on se, että piisaa ainakin tekemistä. Tämä tosin on myös tilanne, joka ei kehity mietteidensä kanssa junnaamalla. Paljon varmaan muihin ihmisiin luottaminen esimerkiksi paranee omissa oloissa pysymisellä. No jaa, kannattanee tarkkailla ainakin tuota projektoimistani ennen kuin haalin muita varsinaisesti lähelle kärsimään.
... Tajusinpa kirkuvan ilmiselvyyden, jonka avulla ihmisistä yleensä rumien ajattelun kierre lähtee toivottavasti helpommin purkautumaan. Luon sentään ainakin ihastuksiini kaikenlaisia kivoja ominaisuuksia.
