Kesäkuun kohtaukset

Tämä kuukausi meni periaatteessa vain palloa tuijotellessa. Viime viikolla sitten sorruin lisäksi pulloon. Se oli aika huono idea PMS:nkin ollessa kai kaakossa. Menkat olivat yli viikon myöhässä.

Sain siis kaksi kaunista itkuraivokohtausta laskuhumalassa. Toisella kerralla päädyin ajelemaan kaupungin sivukujia kyyneleet silmissä. Pyörällä huomio. Eikä ketään tullut noihin yöaikoihin onneksi edes vastaan. Toisena päivänä meinasin tuhota kai äänihuuleni kirkumalla äänettömästi ja kuiskausäänellä kämpässäni.

PMS ja illat yksin tv:n kanssa kämpässä olivat varmaan pääsyyt noille hajoamisille. Sen lisäksi, että olin menettämässä toivoani tämän kaupungin miehiin lopullisesti. Seitsemän vuoden kokemuksella alan olla aina välillä varmistunut, ettei mieheni täällä ole. Kokonaista yksi tai kaksi miestä on vuosien aikana uskaltanut lähestyä selvinpäin ja silmätysten.

Tai ehkä olenkin simppelisti vain saatanan ruma! Onneksi on ollut viime aikoina paljon muutakin mietittävää kuin jokin mies. Välillä iskee riipaiseva into vain paistaa pihviä ja leivoskella piirakkaa (...) jollekulle, mutta onneksi tekemistä piisaa. Sopivaa miestä kun en voi taikoa. Kaipa jokin Risto Reipas (ja olkoon vaikka Rumakin, kunhan on ainakin hauska) pöllähtää jostain ja saa päänsä auki muuallakin kuin baarikoomassa tai bittimaailmassa. Voi minkä inflaation nuo kaksi ovat mielestäni kokeneet! Ihme kyllä muita tuntuvat Tinderit ja muut innostavan ehkä edelleen. En itse ikinä edes mennyt Tinderiin.

Viikonloppuna menkat sitten joka tapauksessa vihdoin alkoivat, ja pullon loppuja tuhotessani lauleskelin taas vain hyvissä pöhinöissä yksinäni. Äänihuuletkin ovat onneksi ihan kunnossa sekoamisteurastuksen jäljiltä.

Uusia viinoja en toivottavasti sorru kuitenkaan ostamaan. Yritän palata johonkin nautinnolliseen terveysnatsismiin vaikkapa ennemmin. (Ja kyllä, maaninen suhtautuminen asioihin lienee se nautinnollisin tapa itselle.)

Kohtauksista puheen ollen... Uskonnollisuus kolkuttelee välillä ovella. Tilanne naurattaa, mutta olo on kuitenkin enimmäkseen tyyni ja kiinnostunut. Entisenä vimma-ateistina (no, lukiossa eli vuosia sitten) en kuitenkaan oikein olisi uskonut tähän tilanteeseen päätyväni. Vanhan minäni ääni huutelee: "Oletko todella noin yksinäinen ja kuolemanpelkoinen?! Ota nyt nainen itseäsi niskasta kiinni!"

Uskonnollisuuteni on enimmäkseen jotain karmaan liittyvää. Välillä meno meinaa, täytyy myöntää, lipsahtaa persoonallisen isomman voiman olemassaolon ajattelemiseen. Mitään Raamattua en silti ole pahemmin lueskellut. Sitä ei yleensä kestä yhtä sivuakaan, vaikka mielenkiintoisia sanakäänteitä vastaan tulisikin: jos jotain isompaa olisi ja se sattuisi olemaan muka lisäksi jotenkin persoonallinen, ei se ainakaan olisi yhtä narsistinen rankaisija kuin Raamatun vanhan maailman kuvaus esittää.

Mutta tämä uskonnollisuudesta kiinnostuminen kumpuaa muuten osaltaan todella hymyilyttävästä lähteestä! Olen lueskellut iltaisin kvanttifysiikkaa (oh so sexy, haha). Sinällään aika hienoa, jos paljon myös kvanttien takia singahtaisin ajattelemaan joitain tutun maailman ulkoisia.

(IMDb)

No illan pokaani tässä bongailen!

Olin lukemassa nurkkapublicissa vähän lehtiä. Paikka sattuu sijaitsemaan lähellä hotelleja. Tänään tuli sitten kunnolla mieleen, että toivottavasti en yksin kuljeskellessani vaikuta joltain Taru Tricksiltä. Ihmiset kun ovat aika kiinnostavia ja väkeä tarkkailen silmiin katsellen.

Eräs ulkomaalaiselta näyttävä reissumies (tietokonelaukku tai vastaava olalla) hetkutteli ja koetti kai saada jutteluunkin sopivaa katsekontaktia.

Plööp, ihan sama. Rehellisesti myönnettynä haluaisin kovasti nähdä jonkun yrittävän tarjota. Olisi se mielenkiintoista.

Ja heti lähtisin mukaan! En. Haloo. Haha. Eipä olisi minulta pois, jos joku olisi ymmärtänyt väärin. Saisin nauraa partaani ja nähdä, kuinka varovaisesti oletettua huoraa lähestytään.

Rude Sir True Bond! ... Onhan tämä jostain leffasta?! The Rock tulee ehkä mieleen, mutta en muista ja varmistusta en löydä.

Torstaista, hei ulalaa huomisesta (!), lähtien taitaa jäädä ainakin kuukaudeksi viihteet ja ihmisten seuraamiset ihan kämpän sisällä tapahtuvaksi. Isot screenit melkein innostaisivat, mutta äh, siirrän vain keskikokoisen telkkuni keskelle huonetta. Ihmisten ilmoilla en sitä paitsi voi katsella palloa (ja palloilijoita haa) pikkareillani, hetkuilla jumppapallon päällä, kuunnella samalla juuri haluamaani musiikkia ja niin edelleen.

... Bongailusta ja pallostakin tuli mieleen... Sen erään pupusen bongailu sujuu yhä edelleen mielenkiintoisissa merkeissä. Tässä on kyseessä sama ihminen, jonka mainitsen edellisessä tekstissä. Pelkäsin suhtautuvani häneen vähintään omissa mietteissäni epämukavasti, mutta paskat. Jos en halua hänestä kaveria vaan rehellisesti myönnettynä jotain enemmän (vähintään välillä), soi päässäni aivan uskomattomat musiikit ja hymyilen yksinäni kuin paraskin pönttö. Mielihyvähormonit salaa kuntoon, jes.

Esimerkkiä musiikista on muun muassa Infernalin A to the B. Onneksi löysin poppoon taas. Vokalistin ääni on kiva. Varsinainen jätkälle muuten kai ikuisesti omistettu kappale on huumaava vuosikymmeniä vanha törkeä discoaarre, jota enpä itse asiassa edes paljasta tässä. Laulelen sitä sitten jätkälle tai naureskelen turpaansaannin jälkeen ihan vain itsekseni biisille. Tosin en ole ihan varma, kuinka mahdollista turpaansaanti on nykyisessä mielentilassani...

Olen yrittänyt löytää itsestäni jätkään liittyen esimerkiksi jotain mustasukkaisuuden siementä, surun mahdollista aiheuttajaa tai muuta toisesta innostumisen ärsyttävää kohtaa.

Ei ole liian vahvasti surureunoja löytynyt. Toisaalta siis niin, minulla sattuu olemaan taas aika pahojakin muita mietittäviä (olen ihanasti saanut esimerkiksi päähäni kuolevani kymmenen vuoden sisään, hohhoijaa). Toivottavasti nämä ovat vain joitain pakkomiellepiikkejä... terveydentarkkailut menneet hieman, kröhm, yli tai vastaavaa.

Joka tapauksessa ainakin kyseisen jätkän suhteen tilanne on suurin piirtein sellainen, että voisin toimia ahdistumatta jopa vaikka boosterina. Onnistuisin saamaan tuostakin tilanteesta varmaan nautintoa, joka tulisi siis siitä, että olin lopulta kuitenkin vahva luonne, en sortunut vollotuksiin ja itsesääleihin... ihan itsensä parasta kaveria voi olla vaikka missä tilanteissa ja niiden jälkeen. Vaikka olisi avoimena tosiaan typerissä paikoissa lyönyt itsensä likoon.

En puhu ylemmässä kappaleessa muuten ainakaan omalla kohdallani nivusten liotteluista tai vastaavista likoon lyömiseen liittyen siis. Olen jotenkin niin kuoressa, että ihan muuten vain hakkailu ja flirttailukin tuntuu tuottavan ongelmia. Ei niin sinällään, mutta myönnettäköön... en halua näköjään nykyään antaa itsestäni oikeastaan yhtään enemmän kuin mitä toiselta saisi kai takaisin. Ainakaan tuntemattomille. Pönttöhymyä aiheuttava jätkä ei ole ihan tuntematon. Häntä on hauska seurata, kävi miten kävi tosiaan. En rääkyä alkaisi. (Koko tapahtuman mainintakin lähinnä sillaksi biisiin. Mikä tausta! Ja tiedän kyllä, mistä se on peräisin, ei huolta hah.)

Infernal – I Won't Be Crying