Tämä kuukausi meni periaatteessa vain palloa tuijotellessa. Viime viikolla sitten sorruin lisäksi pulloon. Se oli aika huono idea PMS:nkin ollessa kai kaakossa. Menkat olivat yli viikon myöhässä.
Sain siis kaksi kaunista itkuraivokohtausta laskuhumalassa. Toisella kerralla päädyin ajelemaan kaupungin sivukujia kyyneleet silmissä. Pyörällä huomio. Eikä ketään tullut noihin yöaikoihin onneksi edes vastaan. Toisena päivänä meinasin tuhota kai äänihuuleni kirkumalla äänettömästi ja kuiskausäänellä kämpässäni.
PMS ja illat yksin tv:n kanssa kämpässä olivat varmaan pääsyyt noille hajoamisille. Sen lisäksi, että olin menettämässä toivoani tämän kaupungin miehiin lopullisesti. Seitsemän vuoden kokemuksella alan olla aina välillä varmistunut, ettei mieheni täällä ole. Kokonaista yksi tai kaksi miestä on vuosien aikana uskaltanut lähestyä selvinpäin ja silmätysten.
Tai ehkä olenkin simppelisti vain saatanan ruma! Onneksi on ollut viime aikoina paljon muutakin mietittävää kuin jokin mies. Välillä iskee riipaiseva into vain paistaa pihviä ja leivoskella piirakkaa (...) jollekulle, mutta onneksi tekemistä piisaa. Sopivaa miestä kun en voi taikoa. Kaipa jokin Risto Reipas (ja olkoon vaikka Rumakin, kunhan on ainakin hauska) pöllähtää jostain ja saa päänsä auki muuallakin kuin baarikoomassa tai bittimaailmassa. Voi minkä inflaation nuo kaksi ovat mielestäni kokeneet! Ihme kyllä muita tuntuvat Tinderit ja muut innostavan ehkä edelleen. En itse ikinä edes mennyt Tinderiin.
Viikonloppuna menkat sitten joka tapauksessa vihdoin alkoivat, ja pullon loppuja tuhotessani lauleskelin taas vain hyvissä pöhinöissä yksinäni. Äänihuuletkin ovat onneksi ihan kunnossa sekoamisteurastuksen jäljiltä.
Uusia viinoja en toivottavasti sorru kuitenkaan ostamaan. Yritän palata johonkin nautinnolliseen terveysnatsismiin vaikkapa ennemmin. (Ja kyllä, maaninen suhtautuminen asioihin lienee se nautinnollisin tapa itselle.)
Kohtauksista puheen ollen... Uskonnollisuus kolkuttelee välillä ovella. Tilanne naurattaa, mutta olo on kuitenkin enimmäkseen tyyni ja kiinnostunut. Entisenä vimma-ateistina (no, lukiossa eli vuosia sitten) en kuitenkaan oikein olisi uskonut tähän tilanteeseen päätyväni. Vanhan minäni ääni huutelee: "Oletko todella noin yksinäinen ja kuolemanpelkoinen?! Ota nyt nainen itseäsi niskasta kiinni!"
Uskonnollisuuteni on enimmäkseen jotain karmaan liittyvää. Välillä meno meinaa, täytyy myöntää, lipsahtaa persoonallisen isomman voiman olemassaolon ajattelemiseen. Mitään Raamattua en silti ole pahemmin lueskellut. Sitä ei yleensä kestä yhtä sivuakaan, vaikka mielenkiintoisia sanakäänteitä vastaan tulisikin: jos jotain isompaa olisi ja se sattuisi olemaan muka lisäksi jotenkin persoonallinen, ei se ainakaan olisi yhtä narsistinen rankaisija kuin Raamatun vanhan maailman kuvaus esittää.
Mutta tämä uskonnollisuudesta kiinnostuminen kumpuaa muuten osaltaan todella hymyilyttävästä lähteestä! Olen lueskellut iltaisin kvanttifysiikkaa (oh so sexy, haha). Sinällään aika hienoa, jos paljon myös kvanttien takia singahtaisin ajattelemaan joitain tutun maailman ulkoisia.
 |
| (IMDb) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti