torstai 23. tammikuuta 2014

Petra Pesusieni

Kuinka yksinelävä pysyy hyvällä tuulella? Viime aikoina tämä huuhailija on ollut hymyissä suin osin näköjään viinan takia. Tajusin tyhjentäneeni isohkon pullon kossua, sakepullon ja pari kaljaa alta kuukaudessa.
Sieppo...
Jos tähän asti olen säilynyt ilman selviä selluliitteja, ei tilanne tule ainakaan tällä viinameiningillä pysymään yhtä onnekkaana. Alkoholihan osaltaan aiheuttaa muhkuroita. Nyt loppui siis. Loppu, vaikka juuri meinasin rakastua sakeen uutena tuttavuutena. Kätevästi kämppä onkin tällä hetkellä viinaton. En sitten vain enää osta uusia pulloja.

Voisin kehittää uudelleen vedenjuontimanian. "Naapurit, kyllä, vedän vessaa periaatteessa joka tunti." Vettä on kiva lipittää varsinkin näteistä laseista ja kannuista. Lasikannullinen vettä on muutenkin aina pöydällä, mutta voisin ottaa vaikka viinilasin eteerisenä pideltävänä innostamaan tavallista lasia enemmän.

Yksi vesimaniani päättyi lukiossa todella tyylikkäästi. Nukahdin lukiessa, illalla yli litran vettä aiemmin lipiteltyäni. Onnistuin sitten kusemaan sänkyyn. Lukioikäisenä! Olin päntännyt itseni johonkin kunnon koomanukkumiseen. Tilanteen kruunasi se, että veli ei malttanut pitää päätään kiinni vaan kertoi ainakin yhdelle kaverilleen, jolta sain kuulla tenalady-vinoilua. Ihmeen pienelle piirille taiteiluni silti onneksi tuntui jäävän. Tuolloin muistan olleeni kauhuissani jutun mahdollisesta leviämisestä. Nykyään koko episodi naurattaa ääneen.

Uutta vesi-innostusta hillitsee vain jutut vesijohtojen järkyttävästä kunnosta. (Iltalehti joo, mutta ei sekään vouhotuksineen valheita kai paina.) Hyvällä säkällä minäkin olen juomassa terveysintoillen veteni jostain uskomattomasta mähmärööristä. Nam.

Toisaalta alkoholit kun jäävät pois budjetista, voisin kai ainakin ilman rahantuhlausajatuksia hankkia myös pullotettua vettä. Pitää miettiä. Jossain vaiheessa alan varmaan vielä hakea itse lähdeveteni. Tuo tulee mieleen aina etenkin kesällä.

Nautinnollisuutta tosiaan nyt kuitenkin tästä lähtien ilman viinaa. Vettä ja vaikka laulamista.
Proudly onward with my dildo! (Mike, VoF 2014. Härpäke oikeasti tuuletin.)
______

Blogin ulkoasu vaihtelee ehkä vielä lähiaikoina. Lopulta varmaan otan taustalta kuvat pois kokonaan. Aiempi siltakuva kaupunkeineen ja vesineen on ihana. Alkoi kuitenkin lopulta liikaa pistää silmään bloggerin tapa venyttää kuvat. Siltakuvassa valokaarineen tuo näkyi aika selvästi. Riittää, kun tekstin keskellä olevat kuvat venytetään alkuperäistäkin pahemmaksi pikselipuuroksi, jos niitä isommaksi klikkaa. ... Tosin tuskinpa ketään ulkoasumuokkailuni varsinaisesti haittaavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti