Kumma aktiivisuus ja sisarusten vaikutus

Olen viime aikoina miettinyt taas jonkin verran sitä, miksi minulla on yllättävänkin kova innostus aloitteisiin. Sinällään omien aloitteideni määrä on pieni verrattuna miesten lähestymiseen tai tuttujen paritushässäköihin, mutta nuo muista johtuvat tapahtumat ovatkin tulleet enimmäkseen puun takaa. Tilanteissa, joissa itse olisin ajatuksella mukana, olisin ihmeen helposti aloituksen aktiivisempi osapuoli.

Aktiivisuus tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, kun mietin, kuinka sisäänpäinkääntynyt kuitenkin taidan olla. En ole vähään aikaan tehnyt mitään introvertti-ekstrovertti -testejä, koska en liikoja arvosta persoonallisuustestejä muutenkaan. Muistaakseni introvertteys-lukemat ovat kuitenkin olleet aina melko selvät testien kanssa pöllöillessäni. Ja testit ovat olleet niitä monen kymmenen kysymyksen mittaisia. Tärkeämpää silti on, että ihan arkielämässä piirteitä tulee huomattua: olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat vuorokaudessa suurin piirtein saman verran aikaa yksin kuin toisten ihmisten kanssa on tullut vietettyä. Saatan tosiaan kokea muut ihmiset kuluttavina. Toivon tämän johtuvan enemmän siitä, että havaintoni ovat jotenkin yliaktiivisina koko ajan (ihmiset ovat kuitenkin aika kiinnostavia), verrattuna siihen, että pitäisin ihan liian suurta osaa ihmisistä yleisesti ottaen, ja yksinkertaisesti vain, rasittavina.

Usein pelkään, että minun ei edes kannattaisi kokeilla kenenkään kanssa saman katon alla asumista. Välillä tuo tilanne vaikuttaisi mielenkiintoiselta. Ja en edes tiedä, miten "kunnon" suhde ilman muun muassa mahdollisia vainoharhoja erillään asuttaessa toimisi. Kuitenkin ajatus toisesta ihmisestä etenkin pienessä asunnossa kanssani pyörimässä aiheuttaa suurin piirtein hengenahdistusta.

Tuo ahdistus tulee toivottavasti enimmäkseen aiempien tapailujen muistoista. Niissä ei edetty mihinkään hynttyyt yhteen -mietintään. Tapailun tasolla samassa asunnossa ollessa ns. hälytystila onkin kai edelleen päällä. Ja toisaalta suurin osa noista tapailuista oli alkanut miesten aloitteista... kyseiset miehet saattoivat olla minulle liian meneviä (paremman sanan puutteessa).

Yksi syy aloiteinnostukseen alkaa siis paljastua: kaipa vain siten saisin yhteyden ihmiseen, joka vaikuttaa tarpeeksi rauhalliselta. Tarpeeksi rauhalliselta vaikuttamiseen kuuluu näköjään, että minun on periaatteessa melkein pakko tehdä aloite.

Toinen syy on ollut mielessäni jo jonkin aikaa myös. Puhutaan lapsi-vanhempi -suhteiden vaikuttavuudesta myöhempiin ihmissuhteisiin. En ole noita hahmotelmia kumoamassakaan. Etenkään, kun en ole ollut kokemassa lapsuutta ilman esimerkiksi toista vanhempaa. Kuitenkaan ei kauhean usein tunnu kuulevan ajatuksia sisarusten merkityksestä.

Ainakin itselläni voisin kuvitella sisarussuhteen vaikuttaneen paljon siihen mielikuvaan, jossa kokisin olevani eniten itseni miehen kanssa asuessani. Etenkin, jos ajatuksena olisi jonkinlainen sielujen sisaruus verrattuna mihinkään pelkkiin Hot mama / Who's your daddy -skenaarioihin (eli yleinen vitsailusanasto jo tuntuu antavan viitteitä... vaikka toisaalta on olemassa seksisävytteisiä sisarusväännöksiäkin, mutta pienemmässä osassa nuo taitavat olla).

Veljeni oli nuorempana ujo, ja todellinen "kaunis sielu", joka hän on kyllä edelleenkin, enemmän piilotettuna vain. Minä olin lapsena se, joka muun muassa häiritsevänä muistona vangitsi kissan ojarumpuun. (Päästin kissan kyllä pois. Ja kukaan ei ollut siis näkemässä tai ohjeistamassa touhujani. Vangitsemisellekin oli olevinaan jokin logiikka: halusin järkyttää "pedon" pois vaanimasta hoivailemiani pikkueläimiä.) Ujosta pikkupojasta kasvoi rauhallinen ja oikeastaan flegmaattinen luonne, ja todennäköisesti hän on vielä introvertimpi kuin minä. Hän halusi olla aika paljon lapsuudessamme omissa oloissaan. En todellakaan muista, että veli olisi ollut tulossa kertomaan jotain asiaa huoneeseeni yhtään niin usein kuin mitä itse olin pyrkimässä hänen huoneeseensa. Täytyy myöntää yksi lempiharrastuksistani taisi olla veljeni huoneeseen hyökkäily. Etenkin silloin, kun ei ollut vielä ajatuksissa sitä, että toinen tekisi siellä jotain aivan liian yksityistä. Omissa oloissaan viihtyvän veljen reaktioiden näkeminen oli aina yhtä hauskaa. Usein tietenkin tilanteesta syntyi melkein tappelu, mutta jostain syystä jatkoin tuota terrorisointiani kuin riippuvaisena.

Hopefully I played nice enough, though.

Tappelujen mainitsemisesta päästään kolmanteen mahdolliseen vaikuttajaan, jonka nyt senkin kerron kaiken rehellisyyden (ja näköjään tekstin venymisen) kunniaksi: saatan tehdä aloitteita mielelläni ihan senkin takia, että testosteronitasoni eivät varmaan ainakaan kovin matalalla ole. En voi sanoa, ettenkö käyttäytyisi välillä liian aggressiivisesti tai ajautuisi kisailuihin ainakin mielessäni. Joskus olenkin saattanut kokea miehen tekemän aloitteen lähinnä hyökkäyksenä. Tosin monet lähestymiset ovat kyllä aika mauttomia. Tästä tulee mieleen myös itse asiassa neljäs mahdollinen syy siihen, että haluaisin olla itse se aloitteentekijä kuvitellussa onnistuvassa tarinassa: luulen osaavani ottaa ensimmäiset yhteydet kaikesta huolimatta aika mukavasti etenkin, jos päätän hillitä liian suoria sanapaljastuksiani.

Syitä introvertin äkkiseltään kummalliseen aktiivisuuteen löytyykin tosiaan monia, mutta etenkin tuo sisarussuhteiden mietintä on viimeisen puolen vuoden aikana ollut mielessäni. Olen kiinnostuneena kuullut joka mahdollisen tutun, esimerkiksi työkavereidenkin, sisaruksista ja kehitellyt mielessäni teorioita, kuinka lapsuuskumppanit saattavat vaikuttaa kotoisan myöhemmän kumppanin etsintään. Tietenkin ihmisen historiassa on muitakin vaikuttavia lapsuuskavereita. Kuitenkaan heidän kanssaan ei olla monta vuotta saman katon alla.