Playing along

BatEman pitää jostakin.

Play it again, Sam... Pelailuni on nykyään keskittynyt lähinnä laitteisiin ja harrastuksiin. Joskus vuosia sitten olin muutaman kuukauden kiinnostunut pelimiesten peluuttamisesta, mutta eipä tuosta (tarkkailun tasolla tapahtuneesta) hupailusta hirveästi iloa lopulta ollut. Korkeintaan pari kertaa tapahtui seuraavaa:

Doris oli toisenlainen, Doris oli reissunainen
hän näytti mulle, miltä tuntuu kun saa maistaa omaa lääkettään 
– J. Karjalainen

Sillä niin, jos pelimieheltä löytää tunteet, on kyseessä muutenkin lähinnä rikkoutuneen sydämen kanssa jossain kostomeiningin kierteessä hääräävä, havahtumista kaipaava raasu. Pikaisia panoja vastaan minulla ei ole ajatuksena mitään, vaikka ajatus ei siis ihan omalta tunnu, mutta kai tuohon tähtääviä ihmisiä löytyy tarpeeksi niin, että kumpikin pelaaja tietää, missä mennään. Pelit sinällään ovat minusta siis jo ideana enimmäkseen vitsi.

(Giffejä tosiaan tekstissä vilisemässä. Olen tällä hetkellä taas innostunut niistä. Koetin valita mahdollisimman vähän päänsärkyä tekstin keskellä aiheuttavia.)

Jokaisella on omat näkemyksensä ihmissuhdepeleistä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on enimmäkseen osoittaa, millaisia peliin liittyviä ajatuksia muodostuu ihmiselle, jolla on historia sellainen kuin minulla.

1. Olen harrastanut näyttelemistä.

• Olen muun muassa sanonut lavalla puoli-itkien sitä kuuluisaa kolmen sanan lausetta monia kertoja (ja metodinäyttelemistä eli eläytymistä). Oikeassa elämässä en ole lausetta kuin korkeintaan perheelle sanonut... ja ehkä vain kerran jonkin maailmanloppuriidan jälkeen. Perheellä ei ole tapana jankata jo ihan arjessa näkyviä asioita.
• Vaikka itse sanonkin, olen aika haka valehtelemista vaativissa korttipeleissä.
• Itse asiassa olin lapsena patologinen valehtelija. Tarinoiden kehittely vei "vähän" mukanaan. Sain ihan nautintoa siitä, että onnistuin houkuttamaan muut uskomaan juttujani. Sittemmin olen päässyt tuosta kummallisuudesta onneksi eroon. Maailmojen kehittely on kiva homma, kunhan se ei vie noin paljon otteessaan.
• Koen välttäneeni miesten suhteen pelatuksi joutumiset. Viimeisin nettideittihäröilyni oli aika oma tapahtumansa, jossa toinen osapuoli taisi pelata yhtä paljon itseään. (Hän ei ollut oikein selvillä tilanteestaan, eikä vaikuta olevan muuten edelleenkään vinkumisiensa kanssa.)

2. Olen asunut monessa paikassa.

• Kun kerron paikkaluettelon, en edes odota ihmisten muistavan kyliä ja kaupunkeja parinkaan sekunnin kuluttua. Se yleensä tulee kuitenkin hahmotettua, että ympäri Suomea olen ollut.
• Tämä vapauttaa paljon, vaikka toki juurettomuutta ainakin joku voisi tuntea. Olen lähinnä todella tyytyväinen, että olen saanut elää ilman, että on ollut taustalla seurailemassa ihmisiä, joita mahdollisesti kiinnostaisi omista asioistani jankkaaminen.
• Tämä myös tekee avoimeksi. Olen onnellinen, että en jaa ihmisiä kovinkaan klaaneihin. Näin tuntuu tapahtuvan samassa kaupungissa jatkuvasti asuville. Kuitenkin esimerkiksi tässä kaupungissa tiedän aika paljon, kuka on pettänyt ketäkin, mutta ainakaan mistään vuosikymmenien klaanittumisista ei tarvitse kärsiä. Avoimuutta kaupunkien vaihtaminen on aiheuttanut myös tätä kautta: eipä uusissa paikoissa kavereita hirveän helposti saa, ellei itse ole avoin ja kiinnostava.

3. Olen ollut varma kuolevani nyt ainakin 2 kertaa.

• Konttausikäisenä joitakin läheltä piti -tilanteita oli, mutta niitä tietenkään en ole ajatuksen kanssa ollut kokemassa. Itse asiassa muistan tarkkaan silti yhden myöhemmän tukehtumisepisodin ja -paniikin, joten kuolemaläheisyyksiä olisikin 3.
• Tärkeimpiä silti tuntuu olevan aikuisikäisenä koetut, täysin toisista ihmisistä johtuneet kauhut. Minua on muun muassa uhattu aseella. (Oikeudessa on oltu jne.)
• Tällaisten tapahtumien jälkeen pelit tuntuvat yhtä tärkeiltä kuin lehden saapumatta jääminen. Kunhan saan kävellä toreilla ja elää.

4. Olen kuitenkin itkenyt yhden ihmisen perään yli 2 vuotta.

• Tästä on vuosia aikaa, ja se tapahtui ennen noita vaikuttavimpia kuolemanpelon kokemuksia. Iältäni noin 2-kymppinen olin silti.
• Pakkomielteeksi melkein luokiteltavan innostuksen läpikäymisestä olen kiitollinen. Se kaikki, mitä tuossa tapahtuu esim. tyylinsä muuttamisen suhteen, on ilmiönä todella mielenkiintoinen. Ja itse koettuna tietenkin paremmin ymmärrettävissä.
• Ja minkä luovuuden tuo kausi laukaisi! Joitain tuolloin tuhertamiani papereita käytän edelleen välillä hyödyksi.
• Olen myös ylpeä siitä, että laastareihin ja ylipäätään muiden ihmisten konkurssiin mukaan vetämiseen en sortunut. Itkeskelin yksinäni rauhassa parisen vuotta (keskimäärin pari kertaa viikossa, vaikka jotkin viikot tietenkin menivät ilman itkua ja jotkin sitten taas olivat täynnä itkua). Tiesin aina, mitä tunsin ja koska olisin valmis uuden miehen ajatteluun ja hänelle omistautumiselle. Minulta ei löydy arvostusta laastareiden käyttäjille: A. He eivät ole varmaan kovinkaan kosketuksissa itseensä. B. Pahempi vielä: heillä ei ole kunnioitusta muille, sillä harvemmin itsensä lohduttamisesta laastarikumppanille kerrotaan.

Ei minulla oikeastaan näiden kokemusten kanssa olekaan siis minkäänlaista playbookia. Tunnelma on todellakin lähinnä playing along ja "Kunhan saan olla elossa".

Joitain, giffienkin innoittamia, peliajatuksiani silti:

Clooney appearing looney.

1. Suhdepelit
Ruoho saattaa tuntua houkuttelevalta useammassa paikassa. (Olen niin jo periaatteita ja mainettani rakastava ihminen, että kiinnostuneena kyllä mietin, missä aineissa minun tulisi olla, että ketään pettäisin.) Minua saa pettää. Asioita tapahtuu. Ymmärrystä yritän löytää ja asiat sovitaan rauhassa, kunhan tapahtumasta kerrotaan heti. Kehoni on temppelini, ja jos joku ajattelee vain itseään huorissa dippailun jälkeen, asuu temppelissäni täysi saatana... Ja kyllä, nimitin myös ns. normaaleja varattuihin miehiin innostuvia naisia huoriksi. Itseä ei varatut miehet voisi vähempää kiinnostaa, sillä pettäjiin ei vain löydy mitään yhteyttä tai arvostusta. Jos joltakulta naiselta löytyy, on tällainen persoona aika mitätön muutenkin. Eipä luulisi nimityksillä olevan enää kovin väliä. Huora, joka saa palkaksi pari kaunista lässytystä ja elossa olemisen tunnelmaa.

Kaiken kaikkiaan, Ashley Madisonit ja muut: Haloo? Eroaminen ja ylipäätään ennen mahdollista sormustelua hankittu avioehto, anyone? Ei varmaan olla päästy lapsena tarpeeksi käymään salaa karkkikaapilla.

Suit yourself. Next town.

2. Miljöö haltuun -pelit
Toisaalta se joltain nykyään tuntuva suhde vaatisi kai vähän paikoilleen juurtumista. Onneksi "maailmanmatkaajana" on tullut kaupunginvaihtamisien nautintoa koettua: reissaaminen ja yksinään uusiin paikkoihin kotoutuminen tuntuu periaatteessa yhtä kiinnostavalta "peliasetelmalta" kuin se utopistinen, rento, ei-pelillinen rakkaus.

Love the game. As an observer. Thank you. (Tämä gif mielenkiintoisesti pysähtyy muutamien minuuttien jälkeen. Spookiness tosin sopii itse asiaan kuin nyrkki silmään.)

3. Bilepelit
Vilkaisin blogin aiempia kirjoituksia. Bileliskosta sanon myöhemmin kertovani. Tulkoon se nyt tehdyksi... Olen nuorempana tietenkin heiluttanut persettäni tanssilattioilla. En väitä, etten tuohon tulisi enää sortumaan, mutta parhaat bileet vietetään nykyään pikkareilla omassa kämpässä (verhot kiinni). Kappaleetkin ovat luonnollisesti innostavampia kuin useimmiten baareissa, ja riippakivestä eli laukusta ei tarvitse huolehtia. Toisaalta kavereiden kanssa tanssiminen (yleensä siis baarissa) on kyllä todella hauskaa silti.

Nykyään, muutaman kerran vuodessa, tuntemattomien ihmismassojen illanviettoihin eksyessäni olen silti enimmäkseen lähinnä katsetta ja tarkkailua. Tähän sopii myös itselle myöntämäni "lupa": menen todellakin ja sanon edelleen vaikka suoraan mahdolliselle kohteelle olevani hänestä kiinnostunut. En edes tulisi toimeen kaikenlaisia katseenvälttelypelejä ja muita hippaleikkejä liikaa kaipaavan ihmisen kanssa.
 
Bileliskoni vahtaa lisäksi kuolaten ihmisten vaatteita ja laittautuneisuutta. Oikeastaan rakastan muotia (enimmäkseen kekseliäisyyttä ja uusia ratkaisuja, rahasta siis viis). Ja missä ihmiset olisivatkaan villimmin pukeutuneita kuin iltamenoissa! Tätä aspektia ajatellessa tuntuu muuten pahalta, että syytän Tuhkimoa teennäisen oloisesta verhoissa huuhailusta edellisessä kirjoituksessani. Ehkä tyttelillä onkin vain kovat intohimot sisustukseen, josta taas en ole hirveästi kiinnostunut.

***

Jotta muut saisivat tästä itseäni esimerkkinä käyttävästä pelien pohdinnasta enemmän irti, lopetteluna on omaksi elämänohjeeksi muodostunut rimpsu. (Hei! Tämähän on muuten itse asiassa runo eli se vähän karsastettu tekstimuoto. Tosin kivijalkaklassikot ovat aina oma lukunsa.)

All the world's a stage,
And all the men and women merely players;
They have their exits and their entrances,
And one man in his time plays many parts – – .
– William Shakespeare

Elämän hetkellisyys kannattaa tosiaan pitää mielessä, tähtäsi sitten nautintoihin tai, suositellummin, joidenkin suurempien tavoitteiden saavuttamiseen.