OCD iskee

OCD, obsessive-compulsive disorder, pakko-oireisuudesta on siis kyse. Tiedän itse olevani tuohon taipuvainen. En kai liian vahvasti onneksi. En esimerkiksi räpsytä valoja aina viisi kertaa ne sulkiessani tai muuta periaatteessa selkeästi hullua. Mutta täytyy myöntää minulla on pieni operaatio esim. kämpän oven sulkiessani. (Kiskaisen ovea reunasta, vaikka juuri kuulin lukon loksahduksen. Tämä tosin taitaa olla aika normaalia.) Lisäksi aiemmin huolehdin salaa selkeästi pakkomielteisen oloisesti käsialani kauneudesta esimerkiksi päiväkirjoissa.

Ja ok, kiinnostuksen kohteena ja opiskeltuihin taitoihinkin liittyen numerot ovat minulle todella tärkeitä. Teki mieli esimerkiksi tässä blogissa julkaista joka kuukausi tekstejä lukumäärällä, joka on jaettavissa kolmella. Tällä hetkellä ajattelin, että jaettavissa kolmella tai viidellä. ... Joo apua, numeroihin liittyen hulluuteni näkyykin selkeästi. Jeah!

Pääasia, josta tässä kirjoituksessa oli tarkoitukseni puhua, liittyy siihen, että OCD on siirtynyt kunnolla omaan vartaloon. Ajattelinkin tämän tapahtuvan joskus. Toisaalta samantyyppisessä tilanteessa olen ollut aiemminkin... En ole kärsinyt varsinaisesti syömishäiriötä, mutta muutaman vuoden minulla oli outo sopimus itseni kanssa: listasin karkin tarkkuudella syömiseni. Päiväkirjat ovat täynnä muun tekstin lisäksi pieniä ruokalistauksia. (Arjessa minulla oli mukana paperilappuja/kännykkä, joiden tietoja siirsin välillä päiväkirjaan... Nykyään mielenkiintoisesti toisaalta muistan ehkä juuri ruuan takia päiviä kuin videolla: kaipa tässä jotain aivokapasiteettiakin on tullut harjoitettua.)

Tällä hetkellä olen todella tietoinen siitä, kuinka jokainen arjen toimi periaatteessa vaikuttaa vartaloon. Tuota nyt toisaalta kannattaakin huomioida, etenkin jos on ylitaipuva. Esimerkiksi kirjoittamiseen tarvitaan "yli 60 käsivarren, ranteen ja käden lihasta" (Parker, Steve 2014: Ihmiskeho, Ensyklopedia, s. 19). Ujaah, taitaa olla ensimmäinen kirjalähde blogiin, vaikkakaan ei fiksuimmalla mahdollisella tavalla merkittynä.

No mitä tekee tämän arkitoimienkin vaikutuksen tiedostanut OCD-taipuvainen ihminen? Arjen liikkeitä peileinä. Syön nykyään vasurilla (yksin ollessani syön yhdellä välineellä). Pesen hampaat vasurilla. Harjaan tukan ja, jos aikaa on, jopa meikkaan vasurilla. Tiskaan peilinä. Imuroin peilinä. Pyyhin pölyjä ja keittiötasoa vasurilla. Otan kamat kaapeista vasurilla. Noukin jutut lattialta vasurilla. Jne jne. En ole pitkään aikaan kirjoittanut päiväkirjaa, mutta tiedän tekeväni senkin kirjaimellisesti peilinä: kynä vasurissa, oikealta rivin aloittaen ja jotkin kirjaimet peileinä. Päiväkirjani tulee todellakin näyttämään siltä, että olen lopullisesti seonnut. Mutta tehdään jutut kunnolla, kun meinataan. Kirjaa pystyy lukemaan sitten peilin kanssa.

Gone loony. Bugsista tuli muuten mieleen, että jopa syömäänsä porkkanaa arvostaa ihan erilailla, kun on kuorinut sen vasurilla. Lisäksi käytän veistä myös leikkuulaudalla vasemmassa kädessä. Aikaa vie, mutta olen jo viikon aikana oppinut ehkä yllättävän sulavaksi. Kuva Pinterestistä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Tuon päiväkirjoittamisenkin jo naurettavan muutoksen teen suurimmalta osin siksi, että ihan todella innostaa. Kyseessä ei siis periaatteessa taida olla OCD-kohtaus, joka hallitsemattomasti vallitsisi elämää. Tässä eräs päivä parsin housuja neula vasurissa, ja oli todella hauskaa... musiikkia kuunnellen ja hitaasti, mutta uusista taidoista innostuen. Ehkä tämän vasuri-innostuksen ansiosta oppisin vihdoin rennosti mm. jonglööraamaan (osaan, mutta enimmäkseen vasurin heiton takia juoksen pallojen perässä ympäri kämppää).

Olen muuten varma, että molempikätisillä (synnynnäisillä tai oppineilla... en kyllä tiedä, kuinka hyvin onnistun oppimaan tuohon tällä iällä, mutta hauskaa on koettaa) on paljon terveempi elämä: kai oikean tai siis vahvemman käden ja koko kropan puolen käyttely arjessa alkaa lopulta näkyä kunnolla selässä, tukijalassa jne.

Vasurin / heikomman käden, eli joillakin oikean, käyttelyä suositellaan siis sydämellisesti kaikille, joilla on aikaa käsissään. Etenkin siis kaipa sinkuille.

Jos muuten hiljenen yhtäkkiä (kyllä, luvassa ICE-vara-goodbye), johtuu se todennäköisimmin siitä, että olenkin vahingossa onnistunut katkaisemaan kirjaimellisesti omakätisesti niskani. Lisäjännitystä arkeen ja liikuntaan...