Silmäilyt jatkuvat

En näe Kaunissilmää kovin usein enkä hirveästi ilman, että hän tietäisi minun olevan paikalla. En siis pysty varmuudella päättelemään, missä mennään ja millainen ihminen hän lopulta on. Mies tuntuu kuitenkin olevan kovin valpas ja hereillä... Ja sitten, tässä eräänä päivänä hän hieman kuin olisi säpsyillyt nähdessämme. Asia saattoi johtua muistakin muuttujista kuin minusta, mutta se on ainakin melko varmaa, että omien säpinöideni peilinkiä eleet eivät olleet. Pokerinaamalaama...

© Peter Scott. Tuuhea tukka muuten laihentaa.

Hassua, kuinka ihmisten välisissä energioissa valta tuntuu aina olevan kuitenkin mukana. Tuossakin mahdollisessa säpsytilanteessa melkein kuin olisin miettinyt, että toivottavasti mies ei ala enempiä käyttäytyä kummasti tai alan tuntea olevani kovinkin niskan päällä.

Niskan päällä olemisen tuntemuksesta ja sen vaikutuksista (yleensä miehen suhteen negatiivisista) tosin olen periaatteessa siirtynyt jollekin seuraavalle tasolle... alkanut ymmärtää, kuinka kuoressa lopulta itse vain olen, kun mietin ristiriitojani. Vollotan joitain Ylen luonto-ohjelmiakin yksinäni, ja sitten arkielämässä käyttäydyn välillä kuin joku miss Aggressio. Nuo tosin liittyvät aika paljon toisiinsa. Luonto-ohjelmissa itkettää se, kuinka paljon kaikkea kaunista on maailmassa ja kuinka samanlaista käytöstä, rumassa ja kauniissa, kaikilla maailman eliöillä on. Ehkä eniten itkettää se, kuinka rehellisiä ja hetkessä eläviä eläimet ovat ja kuinka lyhyt elämä niillä osalla on. Ja lyhyys on aivan luonnollista ja kuin tarkoitettua, eivätkä eläimet ole suruissaan. Ihmisten kanssa aggressio pyrkii sitten usein pintaan juurikin liittyen kaikkeen huonosti peiteltyyn itsekkyyteen, teeskentelyyn ja tarpeettomaan statusleijailuun.

En edes tarkemmin ajatellen haluaisi mitään karismakallea, jonka en näkisi missään kohtaamisissa hermostuvan. Tuollainen ihminen hyvin epätodennäköisesti esimerkiksi katselisi yllämainitussa tilanteessa itkemistäni ilman, että hourula vilkkuisi vähän mielessä. Ja tuollaisen ihmisen nähden tuskin koskaan itse tekisi mieli kauheasti välttämättä edes herkistyä.

Näin hiljan myös Kaunissilmän juttelevan aivan setämiehenä ja hommaa halliten vähän erikoisemmassa tilanteessa. Setänä siitä huolimatta, että hänessä on jotain kovin kiltin oloista ja kuin enkelimäistä. Taivaskansalaista muistuttaminen johtuu paljon myös miehen ulkomuodosta. Enkeleille ei kuvata muskeleita, ja Kaunissilmä tuo mieleeni jossain määrin esimerkiksi Paul Bettanyn. (Ei niinkään kasvoilta. Ja Bettanyn roolit vaikuttanevat paljon.)

Tajusin taas, kuinka minulla ei ole mitään varsinaista miesmakua! Tämä on siis loistavaa. En muista, että mitään selvää tyyppiä olisi ollut nuorempanakaan. Olen ihastunut niin tummiin kuin vaaleisiin, laihoihin ja nalleihin. Olen kirjoittanut pitkät liuskat seksinovelleja innostuen miehestä, joka oli vain pari senttiä minua pidempi. Ja minä olen siis lyhyt. Sellainen 160-senttinen. Siinäkin lyhyessä miehessä oli se ominaisuus, johon varmaan sitten kaikissa ihmisissä innostun: uskomaton läsnäolo, silmissä ja eleissä.

... PMS oli ja meni. Ja menkkoja ei kuulu. Joku varsinainen taivaskansalainen kävi tekemässä salahedelmöityksen vai mitähän ihmettä. Alakerran jännin tapahtuma on viime päivinä ollut mahdollinen veri. Party on!