Hei, me pantiin!

Elämäni aikana olen ehtinyt muutaman kerran hörötellä elokuvalle Hei, me lennetään! Kvanttiherran, kaverimiehen kanssa koetettu yhteyden syventäminen taisi lopulta sekin muistuttaa lähinnä komediaa tai muuten vain kananlentoa. Toivottavasti tilanteesta tulee joskus mieleen harmiton tai ainakin vihantunteita herättämätön komedia, kaikille osapuolille. Vähintään ajan myötä varmasti. Vielä eilen tuntui siltä, että loukkasin miestä. Epäröintieni ja jarrujen pohjaan lyömiseni jälkeen hän jaksoi ottaa yhteyttä liian kauan päätöksestäni jankuttaen.

En osaa vielä päättää näitä lopunjälkeisiä mietteitäni. Tosin sehän on vain hyvä ja toivottavasti tunne säilyy: asioissa on aina monia puolia. Välillä mies tuntuu totaaliselta idiootilta tai ehkä jopa lopettelun pahikselta, rumemmalta osapuolelta sittenkin. Antisankarilta kymmenine haukkuvine ja paasaavine yhteydenottoineen. (Vaikka osasin minäkin näyttää kauniit puoleni... sanoin pikkuhiljaa viehättävästi suoraan kaipaavani enemmän fyysistä vetovoimaa. Lopulta muun muassa syytin miestä aivopesusta viesteineen. No, halusin yhteydenottojen jo loppuvan.)

Koko kananlentoyhteyttä miettiessäni tunnun välillä taas tosiaan itse tuon pikatapailun totaaliselta pirulaiselta. Mies haukkui minua siitä, että käytin häntä ponnahduslautana. En mielestäni. Toisaalta täytyy myöntää saatoin haluta kokeilla seksiä pitkän ajan jälkeen. Kuitenkin... Alkuinnostus oli hyvä, todellinen ja muustakin kuin munasta kiinnostunut. Olimme yli vuorokauden yhtäkkiä rennosti yhdessä. Nukuimme yhdessä. Ja siis tosiaan ensin vain nukuimme. Herättyämme päivällä juttelimme ja hääräsimme netissä ja muuten viihteiden parissa. Kävimme illalla, tai oikeastaan yöllä, ajelulla katselemassa tähtiä. Mies opetti minulle joitakin uusia tähtiä ja tähtikuvioita. Hän tuntui turvalliselta ja rauhalliselta.

Vietimme yhden viikon intensiivisesti yhdessä. Noin kesänajan tuntemisen jälkeen ja pari päivää tuosta yli vuorokauden kestäneestä hengailusta harrastimme sitten seksiä. Viikko ja etenkin senaikainen syvempi tutustuminen eteni kyllä todella nopeasti. Minua esimerkiksi esiteltiin joillekin muille tutuille. Jo viikon aikana aloin kuitenkin saada liikaa epäilyksen aiheita toisillemme sopivuudesta.

Mies myös avautui aika epäreilusti käyttäytyneistä existään. Hän kertoi nykyisestä suhteeseen panostamisen innokkuudestaan ja ajatuksistaan, omasta mielestään aikuisuudestaan ja vaikeuksien jälkeen valmiudestaan. En halunnut olla yksi paskasti käyttäytynyt nainen lisää hänen historiaansa. Tein siis aika epäloogiset toisaalta ja kutsuin itsestäni kaikki mahdollisimman rumat asiat omaan mieleeni mahdollisimman äkkiä. Ennen kuin ehtisimme edes suhteeseen. Eikä miehen pahasti päättyvältä suhteelta säästäminen ole tietenkään se ainoa syy.

Luonnollisesti ihminen miettii ja vertailee sitä, onko tilanne ja tulevaisuus parasta mahdollista tarjolla olevaa... Tai sitten olen vain itse liian yhteydessä sisäiseen eläimeeni. Enpä kyllä vaihtaisikaan. Kunhan sentään tunnistan yhteyden. Sisäinen Buddha ja luopumisen syleileminen saakin saapua ehkä vasta kunnon rupsahtamisen myötä, kiitos, haha.

Omia esiin kutsuttuja huonoja puolia sekä yksi aika harmittava sattuma:

• Huomasin hieman pitäväni siitä, että miehen suvulla vaikutti rahaa piisaavaan. Not good, you bitch. (Vaikka olen huom. ehdottomasti esimerkiksi sitä mieltä, että avioehto voisi olla automaattinen nykyään. Säästyttäisiin turhalta ja epämukavalta mietinnältä ennen häitä ja katkerilta käsittelyiltä eroprosessissa. Kuitenkin... huomioin siis rahan, vaikka ainakin avioehtoa kannatan. Huah.)
• En ollut innostunut miehestä mahdollisena kumppanina aivan sellaisenaan. Kuvittelin muuttavani hänessä muutamia asioita, kuten urheiluinnokkuutta ja vähän ruokavaliota. Tosin tämä ei taida olla niinkään ruma esiin kutsuttu oma ominaisuuteni vaan yksinkertaisesti yleistä tyhmyyttä. Ehkä ihmisiä voi hieman muuttaa ja ohjata uuteen suuntaan itsensä mukana. Ei silti varmaan kannattaisi ainakaan laskea tuon varaan.
• Lopullinen niitti tuli nähdessäni miehen kaverin. Tajusin aika heti olevani kaverista enemmän kiinnostunut. Fyysisesti ja myös henkisesti... no, niiden juttujen perusteella, joita ehdin yhden illan aikana kuulla. Joka tapauksessa, koko isosta tilanteesta piti päästä pois.

Kvanttimies vielä eilen kyseli ja halusi keskustella viesteillä liikaa siitä, mikä meni pieleen. Toimi jatkuessaan muutti käsitystäni hänestä yhä huonompaan suuntaan. Kuin hän ei millään voisi uskoa päätöstäni. Alkoi jo melkein pelottaa. Tämän takia siis mies rupesi lopulta vaikuttamaan pahikselta tai vähintään jotenkin hieman liian ihmeelliseltä. 

Selittäessäni päätöstäni suhteeseen jatkamisen pysäyttämisestä korostin enimmäkseen molemmissa olevia erikoisuuksia ja siis omiakin huonoja puolia. Asioita, jotka vaikuttavat liian vastakkaisilta. Olisi varmaan pitänyt pamauttaa aika heti tuokin, että tajusin muiden miesten ihanuuden hieman liian äkkiä. Ja ihan kuule periaatteessa parhaan kaverisi avustuksella, kiitos esittelyistä! Olisi räpsähtänyt aika shokkihoito. Mies ei kuitenkaan varmaan osaisi arvostaa rehellisyyttäni tässä asiassa. Hiljenin siis juuri tuosta. Kumma kyllä onnistuin repimään esiin jopa minimaalisesti vaikuttaneen syyn, että havahduin ja huomasin miehen muistuttavan jossain määrin isääni. Jaiks. Havahtumisesta ja tilanteesta tuli muuten mieleen Frasierin jakso, jossa Frasier tajuaa tapailemansa naisen muistuttavan paljon äitiään.

Tällä hetkellä toivon, että emme näe Kvanttimiehen kanssa hetkeen. En voi enää oikeastaan sanoa häntä siis kaverimiehekseni. Taisi mennä juttelututtavuus tässä samalla.

Seksi oli ihan kivaa, ei maata järisyttävää, mutta en pitäisi tätä ihmeenä: en ole ikinä tullut toisen ihmisen kanssa aiemminkaan. Jossain määrin olen todella ärtynyt itseeni, että panimme sittenkin ennen kuin passitin miehen testeihin. Kumit olivat tietenkin kyllä käytössä. Joka tapauksessa pääsen vierailemaan klinikalla vainoharhoineni siis tuossa jonkin ajan (no itämisaikojen haha) jälkeen. Ainakaan mitään oireita ei kuulemma ollut ja mies oli aiemmin käynyt testauttamassa itseään. Vaikka eihän näistä löpinöistä liiallista huojennusta kannata etsiä. Onneksi en ole kuitenkaan siis paniikissa asiaan liittyen. Katsoo nyt. (Olen muuten, thank god, alkanut viimein ihan yksinkertaisesti väsyä liialliseen huolehtimiseeni vaikka mistä mahdollisista asioista.)

The Rolling Stones – Anybody Seen My Baby

Rollareiden kappale on soinut tänään. Enimmäkseen basson takia. Videosta tulee unelmoiva tunnelma liittyen kyllä itse tapahtumiinkin: olisi hienoa, jos myös tämä kylänen olisi kuin NY, jossa hommien perseelleenmenon jälkeen voi helposti jatkaa elämäänsä joutumatta miettimään törmäilyä ja moikkailua. En silti ole tästäkään, pienessä kaupungissa junnaamisesta, kovin pahoillani. Meinasin aiemmin olla huolissani siis muun muassa siitä, mitä mies mahdollisesti alkaa levittää minusta juttuina. Tuo huoli nousi pintaan hänen käyttäydyttyään maanisesti lopettamisajatusteni aikaan ja etenkin koko lopettelun jälkeen. Ei kuitenkaan liikoja mietitytä ihmiset, jotka uskovat muiden juttuja antamatta kohteelle itselleen mitään mahdollisuutta. Ja mies saattaa tosiaan olla kuitenkin sen verran järkevä, että ei ala edes lätistä mitään. Kai hän tajuaa nolaavansa tuolla myös itseään.

Omien kauheiden puolien ja mielihalujen etsintä ja löytäminen jäi muuten jossain määrin päälle. Pienessä kaupungissa onnistun näkemään esimerkiksi sen hyvänkin puolen, että saatan törmätä Kvanttimiehen kiinnostavammalta vaikuttaneeseen kaveriin. Kaunista, är. Tosin en edes usko, että tuosta jutusta ainakaan voisi tulla mitään. Harmi.