Onko tämä sitä naisen logiikkaa?

Lueskelin vähän aiempia tekstejäni blogissa. Voi tsiisus mitä ristiriitaisuutta! Uusi kaverimies sanoi minua myös aika ristiriitaiseksi ihmiseksi. Myönnän olevani. Luulin silti onnistuvani välttämään edes teksteissä kirkuvat asiariitelyt. En ole tainnut onnistua.

Ehkä eniten naurattaa miesten tapaamisen ongelmani ja miestyyppini. Haluaisin siis kirjoitusten mukaan mörököllin, jonka suhteen voisin olla itse aktiivinen. Silti kaipailen jotakuta Risto Reipasta, joka saa päänsä auki selvänäkin.

Tämä on kolmas blogiteksti, jossa mainitsen kvantit. Toivottavasti tämä jää ainakin hetkeksi viimeiseksi, kun en kvanteista edes ihan liikaa ymmärrä. Aloin lukea romaaneja kesken kvanttikirjankin. Sanottakoon kuitenkin, että luulisi naisille olevan helpompi ratkaista kaikenlaisia kvanttiristiriitoja, jos naiset pystyvät asumaan mielessään kaikkien epäloogisuuksien kanssa ilman, että psyyke hajoaa. Hahha.

(Ihan vain for the record kaiken tämän yleistyksistä ilakoimisen keskellä: rakastan olla nainen. Ja oikeastaan tunnen, että naisilla on helpompaa. Varsinkin nykyaikana. On sujuvampaa nauttia feminiini- ja maskuliiniominaisuuksistaan.

Lisäksi... kyllä, sanon tämän ääneen... Tähän mielensä syvimpiin kosketuksissa oloon on auttanut kai myös kirja, jota ihmettelen tällä hetkellä: Tiina Pystysen Häpeähäkki. Olen vasta noin sivulla 100/400, mutta olen jo paljon pyöritellyt silmiäni ja toivonut, että kirjan tarkoitus on kuolettaa kaikki mahdolliset viimeisimmätkin psykoanalyysisekoiluviitteelliset ajatuskuviot siitä, että naiset itkisivät "avointa haavaansa" ja kaipaisivat jotain toisiin tunkeutumisen mahdollistajaa. Tosin kaipa tuokin kumous tapahtui ihan jo yleisesti noin vuosikymmeniä sitten. Myös psykoanalyysissä toivottavasti.

Niin siis, mielestäni nais- ja miesominaisuuksistaan nauttimisen lisäksi naisilla lienee kroppansa sietäminen tai tarvittaessa muokkailu esimerkiksi petipuuhia ajatellen kuitenkin helpompaa. Jumppailutiukentamisilla pääsee jo pitkälle. Jos on sattunut syntymään kovin pienimunaiseksi mieheksi, voi kokea varmaan tosiaan aika tuskaa. Ja niin, ehkä muuallakin kuin sängyssä. Viva la pillu, ja nyt tämä hullu sulku menee vihdoin kiinni.)

(Kuva)

Miesmakuni ja käyttäytymiseni äkkiseltään kirkuvaa ristiriitaa voin vain yrittää selittää erään onneksi taas hiljan näkemäni ihmisen avulla. Töissä on eräs mörökölli. Hänellä on tumma tukka. Mielestäni siniset silmät. Tatuointi. Ja sopivan tylsistynyt meininki. Silti hän ehtii moikata minulle melko poikkeuksetta ensimmäisenä. Ja tällä viikolla hän ilmestyi taukotilaan ihan vain istumaan ylhäiseen yksinäisyyteeni puoliröyhkeästi. (Hän olisi ehdottomasti, ja olisin luullut niin, voinut juoda kahvinsa toisaallakin.) Minä sitten hämmentyneenä täytin tilaa höpinälläni.

Tilanne ja etenkin mies noin yleensäkin käy mielestäni esimerkkinä siitä, kuinka mies voi onnistua olemaan tarpeeksi Risto Reipas ja silti mörökölli. Reippauskin kun on juuri sellaista, mitä haluan: ei oikeastaan ollenkaan tunnetta getting in your pants -missiosta. Mies on ihmisiä huomioiva muuten vain. Töissäni näkee siis myös väkeä, jotka puuhailevat, tauollakin, metrin päässä toista huomioimatta.

Töistä puheen ollen (oikein viikonlopun kunniaksi, ei hohhoijaa)... aiemmissa blogiteksteissä mainitsen pupusen, jota bongailen huvikseni muuten vain. Hän on myös työkaveri. Ja hänen ajattelemisensa on nyt stopannut aika täysin. Mahdollisena kaverinakin. Oikeastaan huh, vaikka myös ihmettelen itseäni, paljon. Ehdin keksiä miehelle täydellisen salanimenkin, Jazz, lyhennettynä Jazz Jackrabbitista. Sitä olisin käyttänyt blogissa, jos miehestä olisi syntynyt asiaa. Mutta tilanne on aivan exit game.

(Kuva)

Löysin kylläkin itsestäni ihanan esineellistäjän mieheen liittyen: kuolailen edelleen hänen kroppaansa. Mutta tilanne on jotensakin sama kuin lapsena alastonta Ken-barbieta tuijotellessa. Ja miehen luonnekin vaikuttaa niin syvältä tai sitten muille avoimelta, että hänelle näyttää käyvän mainiosti tämä huomaamatta tuskin jäänyt tilani (mm. tuijotin eräällä tauolla verisuonten kulkua lihasten päällä kai vähän selvästi).

... Uudesta kaverimiehestäni ei ole kuulunut pariin päivään mitään. Ehkä hän sittenkin pelästyi juttujani. Tai niin, voisin olla hieman aloitteellisempi itse. Mutta omat tekstit kulkevat hyvin tällä hetkellä. En haluaisi tehdä mitään muuta. Ehkä menetän tämänkin tuttavuuden. ... Kuka tollo muuten on keksinyt, että kaverisuhteita täytyy vaivalla pitää yllä?! Kunnon kaverienhan luulisi juuri tulevan toimeen, vaikka he näkisivät todella pitkänkin ajan mentyä.