keskiviikko 25. helmikuuta 2015

The Hunting Party

Häh. Mitä. Ei voi olla totta.

Halusin perjantaina jonkin fyysisen esineen toivoni saaman iskun muistoksi tavallaan. Päädyin ostamaan ensimmäisen oman levyni Linkin Parkilta (ehheh...), viimeisimmän The Hunting Partyn. Sitä sitten etenkin lauantaista lähtien kuuntelin. Viikonlopun päätteeksi toivoni tuli vahingossa metsästetyksi takaisin. Tosin ei levyn kappaleiden takia, ainakaan suoraan. En ajatellut toivoni virkoavan ollenkaan näin, naurettavan äkkiä ja toisaalta ylipäätään, mutta ei minulla kauheasti tätä vastaan ole. Aivan liian sumpussa tapahtumat tuntuvat kuitenkin tulevan, myönnetään.

Nyreyteni ja edelliseen tapailuun liittyvä ärsyyntyneisyys on jo takana. Sunnuntaina koko hutaisu paketoitiin viimein lopullisesti. Sain miehen luokse jääneet tavarani. Olin hyvällä tuulella nähdessämme, enkä edes liian mielenosoituksellisesti tuputtanut kestitsemiseeni kuluneita rahoja (tarkoituksena tosiaan välttää itseni horoksi tuntemista). Mies joka tapauksessa kieltäytyi ehdottomasti ottamasta seteleitä. Hän huvittavasti pakeni jopa heti autoonsa kieltäytymisen alleviivaamiseksi. Varmistelin vielä, että hän oli ajankohdista selvillä liittyen testeissä käymiseemme. Hän vakuutteli. Mielestäni uskottavasti. Hän vaikutti myös olevan vilpittömästi pahoillaan hassusta lopusta (exänsä luokse kaipaamisesta), vaikka vastasin kaipa myös perille mennen, että onneksi olin jo muutenkin ajatellut koko hommassa olevan liian paljon sopimattomia asioita. Sanoin ensimmäisenä ääneen sen, mitä tosiaan muuten tunsin: en halunnut, että tutustumisestamme jää turhaan paha mieli kummallekaan. Toivotimme hyvät jatkot, ja homman pitäisi olla nyt aivan taputeltu.

Olin hyvällä tuulella ja oikeastaan ihan muissa maailmoissa enimmäkseen siksi, että sunnuntaiyönä tapahtui jotain. Koetan käsitellä asiaa varoen. Jinx, jinx...

Lauantaina kuuntelin siis alkuillasta uutta levyä. Olin ostanut viiniä, ja vielä päivällä suunnitelmani oli ollut boheemi yhden hengen taiteilujuhla.

Promilleja systeemissä ja aika energinen musiikki kovalla. Aloin hinkua illalla baariin. Olin, myönnän, itseäni täynnä yksin kotona esimerkiksi "tapailutoopeen" liittyvän helpohkon ylipääsyn ansiosta. Halusin nähdä ihmisiä, ihan seuraillen. Tunnelma oli yksinkertaisesti vain se, että olisi tuntunut elämän tuhluulta tuijotella kämpän seiniä tai ruutujani. Livebändi sinetöi päätökseni. Ja sen tajuaminen, että en ollut ikinä aiemmin uskaltanut lähteä ainakaan suunnittelemaani baariin yksin, vain omassa seurassani.

Ihan elämästä nauttimisen takia laitoin itseni aika nätiksi, vaikka joidenkin mielestä ihmiset koristautuvat vain muiden takia. No ok, tunnelmani oli niin leijaileva pössis, etten halunnut sen laskevan päästyäni baariin ja alkaessani tuntea itseäni mahdollisesti joksikin juhlaa pilaavaksi alipukeutujaksi. Korkoa koipiin ja tukka hulmuamaan siis. Tukkani valtoimenaan on oikeastaan harvinaisuus. Olen kuullutkin tästä. Enimmäkseen helppouden ja silmille lentelevien haivenien välttelyn takia pidän tukkani useimmiten letillä. Tässä saattaa olla muuten tarkemmin ajatellen jotain Lara Croftin ihannoimistakin mukana, edelleen. Enimmäkseen kuitenkin miellän näyttäväni kilttitytöltä tai päivästä riippuen punkvivahteiselta (letin voi tehdä niin, että päänahkaa näkyy ja olo on vähän mohikaani).

Niin, kuten yllä olevasta kappaleesta ja baariin lähtöä alustaviin tunnelmiin uudelleen vaipumisesta tuleekin ilmi, maailmani oli minäminäminää ja ihan mielekästä sellaista.

Mielekästä... tyytyväisen oloiset ihmiset tunnetusti vetävät useimpia puoleensa. Noin tunti saapumiseni jälkeen alkoi tapahtua jotain miehekästä. Olin ensin aika vastusteleva. Mutta en miehen takia. Sen takia, että halusin olla itseni seurassa, livebändikään ei ollut vielä aloittanut, ja etenkin, edellinen tapailuni ei ollut vielä taputeltu täysin edes loppuun muuta kuin mielessäni. Tavarani olivat vielä saamatta, saaturi.

Sille ei kuitenkaan kai mitään voi, että joskus jonkun tapaa typerässä ajankohdassa. Olen miehelle sanonutkin, etten olisi yleisiä tapoja ja protokollia noudattaen halunnut tavata häntä vielä. Toisaalta, en ole aiemmin ikinä, tavallisemmissa tunnelmissani eksynyt yksin ainakaan kyseiseen kuppilaan. Eli typeristä aiemmista tapahtumista ja niiden aiheuttamasta aggressiosta oli jotain hyötyäkin. Mies on tietoinen samalla viikolla loppuneesta aiemmasta tutustumisestani. Hän on toivottavasti tosiaan tietoinen, tarkemmin sanoen luottavainen siitä, että aiempi ei merkannut minulle muuta kuin lähinnä itseni typeräksi tuntemista jo ennen koko lauantaita.

Miestä en tunne vielä todellakaan hyvin. (Mikä nyt mielestäni on toisaalta tilanne ehkä aina... vuosienkin jälkeen.) Olen kuitenkin todella onnellinen, että hänellä oli tarpeeksi rohkeutta lähteä perääni. Ensin olin siis vastustelevan oloinen. Hymyilin vain pikaisesti ja ehkä jopa heilautin hassusti kättäni selkeään yhteyttä etsivään katseeseen ja siirryin huoneeseen, johon olin muutenkin ajatellut seuraavaksi mennä.

Typerä ajankohta. Plöh. Toisaalta hymyilyttää ja ajankohta tuntuu täydelliseltä. Oli vaihtunut jo vuorokausi, päivä olikin siis 22.2. Minulla on se jonkinasteinen mania numeroihin. Miehen koko nimi paljastui lisäksi tuntien juttelun jälkeen uskomattomaksi. Liittyen minunkin nimeeni. Jos tästä tosiaan onnistuisi tulla jotakin lopullistoivetta, voisin suunnitella vaihtavani nimeni, mitä minun ei ikinä pitänyt tehdä. Elämän muuten vain heittämä mahdollisuus alkaa suurin piirtein Helmi Simpukaksi tai Sini Haiksi on kuitenkin niin uskomaton. (Nimi ei olisi silti noin selvä, suomenkielellä, ja luulen siis, että mieskään ei ole huomannut koko huvittavuutta.)

Minun ei todellakaan tulisi ajatella tuollaisia vielä. Enkä mietikään näitä noiden sattumustensa takia tietenkään lähtökohtaisesti. Ja niin, mielestäni toisaalta tällaisiin ajatuksiin "kypsyminen" kuulostaa sekin typerältä ja melkein kuin pakotetulta. Kai sopivalta tuntuvan ihmisen kanssa saakin tuntea nopeasti myös ihan övereitä asioita.

En halua oikeastaan kertoa ja yrittää eritellä miehen persoonaa ja vaikuttavia seikkoja liikaa.

Hän on toisaalta todella herkkä. Liiankin kohtelias, sillä pelkään välillä vaikuttavani kovin aktiiviselta itse. Hän on kiltteydestään huolimatta melkoinen moraalinatsi, kuten kaipa siis minäkin. Vallitsevan kiltin käyttäytymisensä ohella hän pystyy myös piikittelemään minulle asioista, joista en ole kuullut enkä ehkä olisi luullut kestäväni kuulla keneltäkään. Hän saa minut nauramaan ja kunnioittamaan itseään, joten tapahtui näköjään niin, että jopa siis esimerkiksi minä, narsistiepäilty (no, enimmäkseen omasta toimestani), taivuin vähän.

Miehen tukasta tulee mieleen ainoan aiemman lemmikkini turkki. Hän muutenkin vie minut helposti osittain takaisin lapsuuteen. Hän tuoksuu vuosien takaisilta mausteisilta kekseiltä mummolasta. Hän tavallaan nollasi mieleni, ja tunnen itseni mahdollisten historikaunojen ja muistojen suhteen yllättävän tyhjäksi ja uudeksi. Tuota on vaikea selittää, mutta tämä lienee paras tapa: vaikka aiemmat tapailuni ovat menneet suoraan sanottuna lähinnä aivan päin prinkkalaa, en välttämättä niputtaisi tätä historiani kanssa samaan läjään ajatellen "näinhän aina käy". Tämän tutustumisen loppu saattaisi tuntua samalta kuin jonkin ensi-ihastuksen plörinäksi meno. Hyviltä ja huonoilta puoliltaan. Hyviltä puoliltaan: "No, liian utopistiselta homma tuntuikin." Huonoilta puoliltaan: saattaisi sattua paaaljon.

Häh. Mitä. Niin. En usko tosiaan koko juttua. Olen muuten ihmeissäni, että sain jopa tämän verran eriteltyä ja kerrottua. Olen oikeastaan ihan pilvessä. Jatkumoa ajatellen on toisaalta jossain takaraivossani silti liiallinen varmuus siitä, että tässä tapahtuu kuitenkin vielä jotain naurettavaa tai komediahistoriani päättyy kaikki naurut hyydyttäen, eli olen esimerkiksi tämänhetkisten tuntemusteni ja uskomusteni vastaisesti sittenkin saanut jonkin hivin haalittua aiemmalta tuttavuudelta juuri ennen ihmeelliseen mieheen törmäämistä. Elämänhän piti lyödä minua aika paljon turpaan ainakin tähänastisten tottumusteni mukaan. Mitään näin sopivalta vaikuttavaa ei siis pitäisi yhtäkkiä tapahtua.

2 kommenttia: