Jiihaa! Taitoni on tallella. Olen kertonut täälläkin marssineeni joskus vuosia sitten vihdoin juttelemaan eräälle miehelle. Niin minä kuin hän olimme molemmat haalineet tietoa toisistamme vain muilta ihmisiltä. Tilanteeseen ja paskanpuhumiseen äärimmäisen kyllästyneenä täräytin heti "Me Tarzan" -meiningillä miehelle: "Hei, sun nimi on *, ja mä oon tosi ihastunut suhun."
Erinäisistä syistä tuosta jutusta ei ikinä tullut mitään. Joskus olen pelännyt menneeni liikaa kuoreeni positiivisten möläyttelyiden suhteen. Mutta mitä vielä. Meno jatkuu, myös uppo-outoja miehiä kohtaan.
Tosin, en nyt taida haluta mitään muuta kuin tuttavuutta. Ainakaan tällä hetkellä siis.
Onneksi enpä edes välitä, vaikka joku ja hänen kauttaan useampikin ihminen ajattelisi minun olevan jonkinsortin mahdoton munahaukka. Olisi oikeastaan hienoa, jos minusta pyörisi huhuja! (Hmm, mistäs varmuudella tiedän nykyisen tilanteeni? No, kuvittelen tuttavapiirini aika laajaksi ja etenkin suoraan puhuvaksi.) Erottuisi huhumyllyssä sitten ne ihmiset, jotka uskaltavat ajatella myös omilla aivoillaan ja antaa tutustumiseen liittyen toiselle tavallaan puhtaan pohjan, muiden maalailuista huolimatta.
Olin tässä viikonloppuna siis baarissa. Katsomassa sentään keikkaa. Keikka kuitenkin loppui jossain vaiheessa. Sitten aikaa tuli kulutettua tiskillä istuen. Juomana oli vesi. Asiaa taisi olla tosiaan niin paljon, että kurkulle piti ottaa ihan järkevää kostuketta.
Minä ja kaverini pläräsimme vaatefetisseihin liittyviä kuvia ja vertailimme mielipiteitä. Eräs tässä kaupungissa jo vuosia sitten huomaamani mukava naama pöllähtää istumaan oikeastaan yksin viereeni. Toki hän oli enimmäkseen seuraamassa työntekijöiden, tuttujensa tekemisiä.
Mies joutuu / pääsee kuuntelemaan lätinäämme osin aikalailla seksivivahteisista asukokonaisuuksista. Melkein kaikki olivat nahka-, lateksi- tai pvc-kappaleista koottuja.
(Nussiaksemme kunnolla ehkä suurinta rakkauttani, pilkkua, mainita tietenkin täytyy, että juuri näiden kolmen materiaalin valmistustapa ei oikeuta otsikon tekstiili-sanaan! Itse olen lopulta yhtä paljon hyvistä kankaista kiinnostunut, mutta kuvashow'n taikonut kaverini hehkutti kyllä enimmäkseen noita muiden valmistustapojen materiaaleja.)
 |
| Omaa savua ja sen tulta... (kuva) |
Mies siis istuskelee kaikessa rauhassa kuuloetäisyydellä kännykkänsä kanssa. Oikeastaan oli jo aikakin, että näen kyseistä ihmistä vähän lähempää enkä ainoastaan ohimennen. Oudosti olin lisäksi juuri hiljan, tällä viikolla, törmännyt mieheen viimein nimeltä pläsiböökissä. (Inhoan koko paikkaa ja ilmiötä, mutta ehkä vielä enemmän sitä, kun ihmiset eivät tunnusta tai edes tunnista jonkin netti-imagon vaikutusta.) Miehellä on paljon seinällään kaikille julkisia päivityksiä ja niissä ihan mukavasti myös kommentteja. Jumituin hieman lukemaan, varsinkin kun alkuperäinen päivittäjä osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti. Eksyin lopulta jopa miehen blogiin, joka ei ole nimellä kirjoitettu.
Kaikki julkiset paljastelijat! Tällaista teidän täytyy toivoakin. Muussa tapauksessa osaisitte varmaan pitää seinänne vain valitulle joukolle näkyvänä. Olkaa rehellisiä.
Ja kaikki kyttääjät! Älkää kokeko tunnontuskia. Ainakaan tämä kyttääjä ei koe. Ihmiset ovat uteliaita. Muistakaa toki olla rehellisiä myös sen kyttäämisen suhteen. Vähintään sentään itsellenne.
Jossain vaiheessa siinä tiskillä, lateksipyllyistä länkyttämisen keskellä, koko tilanne alkoi tuntua jo muutenkin ihan tarpeeksi avoimelta. Käännyin hieman hiljaisempana hetkenä vieressä istuvan nettikyttäilyni kohteen puoleen. Sanoin tahallani pommina: "Moi * (nimi), mä oon lukenut sun blogia."
Paljastukseni uhri sanoi tietenkin vähän huuli pyöreänä, että blogihan ei ole nimellä kirjoitettu. Taisin vastata vain, että jos kyttään, paljastan sen myös iloisesti sentään jossain vaiheessa.
Toivottavasti kyseinen blogisti koki lähinnä iloa. Ehkä saan naurettavan iskuyrityksen huhun liikkeelle. Kumpikin käy, piristys tai pelotus. Iskemishuhun avulla erottuisi ihmiset, joiden mielestä ainakin pippaloissa ollaan etsimässä kovasti jotain. Erottuisipa lisäksi kai ihmiset, joiden mukaan nettiprofiileja katselevat vain rajujen motiivien ajamat parat.
Olisi kyllä hienoa, jos aikuiset ihmiset voisivat puhua enemmän tuntojaan samaan tyyliin kuin hiekkalaatikolla. Tässäkin kaupungissa on pari naista, joille minun tekee aina mieli sanoa, että vaikutat todella järkevältä ja hauskalta tyypiltä ja mielestäni meistä voisi tulla kaverit. Mutta eihän näin voi aikuinen sanoa vaikuttamatta ihan jälkeenjääneeltä. Pitää diskreetisti odottaa, jos polut kohtaavat joidenkin muiden tuttujen tai esimerkiksi työpaikan kautta.
Sitten taas. En ole ikinä edes yrittänyt sanoa hyvältä tyypiltä vaikuttavalle naiselle jotain kaveriehdotusta suoraan! Taidan pitää itse kavereiksi tuloa jonain mystisenä tilanteen ääneen sanomattomuuden sekavuutena. Minulle kuitenkin eräs työkaveri on ihanasti henkäissyt joskus vuosia sitten: "Voi, toivon, että meistä tulee hyvät kaverit muuallakin kuin töissä!" Ja tuo tuntui tietenkin lähinnä söpöltä, vaikka aluksi olin ihan pöllämystynyt. Emme ole enää työkavereita. Olemme muuten hyviä kavereita. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Ihmisten pitäisi paljastella kaikenlaisia asioita enemmän suoraan. Ainakin silloin, kun rohkeudellaan voi tuoda toiselle todennäköisesti vain hyvää oloa.
Omat möläyttelyt juontuvat toki siitäkin, että ihmisten reaktioita pommeihin on aivan äärimmäisen nautinnollista seurata. Pitäisi varmaan perustaa jokin piilokamerajärjestö. Mukaan haluavat voivat ilmoittautua...!
Eminem – Guts Over Fear feat. Sia
Lättyyn kaikkia sisukkaasti vain! Sanallisesti.
(Eminem-innostukseni jatkuu ja jatkuu...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti