Mistress of the Ants

Kyllä minusta vielä kai jokin buddhalainen kehkeytyy. Joidenkin muistelemieni tarinoiden mukaan munkeilla oli ollut esimerkiksi henkisiä hankaluuksia kaivaa maata, koska siinä samalla saattoi lapiolla poikkasta madon eli elävän olennon ja elämän.

Olen siis seonnut kämpässäni vaeltelevien muurahaisten suhteen. Taitaa olla jo kova hinku lemmikkeihin tai johonkin hoidettavaan.

Ei niitä muurahaisia ole mustanaan. Muutama eksyi ulkoa. Kokemuksesta tiedän niiden vaeltelevan pian taas vain ulos, kun siellä lämpenee. Edes bioroskis ei joukkoa villitse. Tuo johtunee kahvinpuruista.

Olen muun muassa tyytyväisenä pelastanut yksittäiset pikkuiset, jotka ovat hairahtuneet vesilaseihini ja meinanneet hukkua.

Kuivatteleva muurahainen muistuttaa hämmentävästi sukivaa ja itseään hoivaavaa kissaa tai neitoa. Tuntosarvista vesimolekyylit pois ja niin edelleen. Makromaailmasta ja zoomailuista iloa piisaa.

Ja paskat. Ja perkeleet. Buddhalaisuutta, pah. Henkimaailmallisesti olen vain seonnut. Järkevästi assosioiden koetan varmaan noiden olentojen elämän kunnioittamisella paikata toisen maailman moraalikatoa.

Eli oikeammin täällä olisi käynnissä muuten vain jokin oma Lord of the Flies -tilanne.

Olen rehellisesti myönnettynä menettänyt moraaliyliminä-leijailun erääseen ihmiseen liittyen. Meinaan olla pahalla tuulella kaikkia kohtaan kyseisen asian tiimoilta. Naisia, ja etenkin miehiä kohtaan. Mutta jospa keskittyisin vain kyseiseen ihmiseen, häneen liittyvään moraaliongelmaani ja sen aiheuttamaan ärsyyntyneisyyteen.

Ehkä julkaisen myöhemmin hänelle rustailemani kirjeen. Julkisesti, nimimerkilläkin, itsensä nolaaminen puhdistaisi. Musiikki ei ole ainakaan auttanut. Rise Above It... "Minähän en alennu tällaisiin jokamiehen/naisen horomietteisiin."

Joo'o. Hieman toiset rivit alkoivat heti vedota enemmän.

Never let another tell your soul what to fear

– –

Don't believe the system's on your side

– –
Like dead men
Coming back to life

Switchfoot – Rise Above It

Ringudingu

Olin muuten viime viikonloppuna baarissa. Katsomassa keikkaa, lauleskelemassa itsekin ja ylipäätään tuulettumassa.

Olen arjessa kulkenut vieläkin jätkämäisissa vaatteissa, vaikka uusivuosilupaillen ajattelin palata muoti- ja naisellisuusnautintoihin. Mukavuus ja liike ilman vaatteiden minkäänlaista haittaa on voittanut edelleen. Baariin kuitenkin repäisin. Laitoin varsikorkkarit ja näyttelin reisiäni vesirajaan asti.

Jossain vaiheessa kyttäävät miehet (enkä tietenkään tarkoita, että minä olisin ollut ainoa katseita saanut nainen) ja ylipäätään baarin yleinen huvittava saalistustunnelma saivat kuitenkin aikaan sen, että tein epäilemäni vaihdoksen...

© Francis Ritualo. Uros havaitsee naaraan illanviettoympäristössä. Onneksi minulla on tämä tuoppi tässä stressileluna.

(Ihmiset, etenkin miehet, ajattelevat varmaan näyttävänsä baareissa saalistavilta tiikereiltä tai leijonilta hieman kyyryssä olevine asentoineen ja pistävine katseineen. Usein ainakin itselle ympäristö näyttää hymyä aiheuttaen olevan täynnä kummituseläimiä.)

Vaihdos, niin. Laitoin oikeaan nimettömään mukaan ottamani sormuksen vasempaan. Hassua, outoa ja mielenosoituksellista ehkäpä. Mutta hyödyt tuntuivat olevan isommat kuin haitat.

Vispailin vielä tavallista vapautuneempana, ja keikalla muutenkin olin täydellä pokalla eturivissä tuijottamassa soittoa ilman bändäriajatusten vilahdustakaan, muille tai huomionarvoisemmin siis itselle. Hieman meinasi alkaa harmittaa komea rumpali, joka taisi pitää hymystä ja hetkuilustani, mutta ei niinkään sormuksesta. Mutta no joo, ei bändärivivahteen tilanteesta mitään olisi oikein missään ulottuvuudessa tullut / Ehkä törmään ihmiseen muualla.

Miestä kun en ole ajatellut mistään baarituttavuudesta muutenkaan huolia, oli sormus ihan loistava idea. (Itse voisin aika ilme värähtämättä jututtaa vierasta miestä päivänvalossa. En niin tee, koska se olisi pommi, outoa, ja olisin todennäköisesti heti kättelyssä kemian pomoilija, mitä en toisaalta halua itsekään. Joka tapauksessa siis kunnolla sytyttää vain rohkeat miehet arjessa ja valossa...) Sormuksen kanssa tuli tosiaan ensinnäkin pidettyä loitolla suurin osa baarin ah niin viehättävistä lähestymisyrityksistä:

Mies huomaa sinut. Katseenne sattuvat kohtaamaan. Mies lähestyy. Silmät ovat sumeat. Otettua on tullut, baarissa ollaan. Et ole heti siirtymässä pois. Pysyt sijoillasi. Tämä oli hyvä paikka seurailla menoa. Miehellä on jotain asiaa. Melu on kuitenkin aika kova. Hän räkii puhuessaan päällesi. Äh ja helvetti.

Toisekseen ja mielenkiintoisemmin, naisten suhtautuminen sormustettuun naiseen tuntui olevan todella sympaattista. Taisin kyllä tavallaan sormuksen vaikutuksessa käyttäytyä vielä normaaliminää enemmän tätinä ja symppissiskona, mutta aika varmana sanoisin, että sormus ihan itsessään vaikutti myös selkeästi.

Yöelämässä tämän kaverin käyttö saattaa jatkua myöhemminkin, mutta arjessa muuten ei nyt sentään.

Suomessa ei voi mennä naimisiin itsensä kanssa, minähän sen tiedän!
– Ihana Jarkko Valtee Aallon aamuradiossa joskus (mielestäni muistan sanasta sanaan, mutta en vanno).

Ja sitäpaitsi. Aina voin edelleen luonnollisesti tehdä aloitteentapaista itse, jos yöelämässä johonkin aarteeseen muka vaikuttaisikin törmäävän. Onpa ainakin toivottavasti huvittavat tarinat liittyen nimettömän killuttimeen.

Tämä kaupunki vs. hämärä fantasia

Yleisesti ottaen olen tyytyväinen tämän hetken asuinkaupunkiin. Välillä mieleen tulee, että saattaisi olla järkevää ja mielenkiintoisempaa asua keskemmällä Suomea. Kuitenkin kaipaisin varmasti asioita ihan tästä kyläsestä. Etenkin ehkä ihmisten tunnistamista: tuttuja naamoja tulee vastaan oikeastaan aina, kun jonnekin lähden. Parasta kaikessa lienee se, että minulla ei ole minkäänlaisia vihollisia tai muitakaan kränkkähahmoja.

Vähän hulluhan olisin, jos haluaisin aloittaa kaiken taas aika alusta. En varmaan edes jaksaisi. Saattaisin tosin pärjätä uudessa kaupungissa yksinänikin. Lemmikkejä hankkisin varmasti. Ja välillä olen miettinyt, että jos en yli viidessä vuodessa ole tässä kaupungissa törmännyt kehenkään ihmeelliseen mieheen, en tule täällä kyllä häntä näkemäänkään. Eli toiseen kaupunkiin pitäisi siirtyä ehdottomasti. Vielä kun siirtymiseen on lähisukulaistenkin takia järkisyyt.

Ja... En tiedä, mistä seuraava ajatus/kohtaus/arkihellyysfantasia on alkujaan. Monesta eri lähteestä.

Perheen kanssa kävimme paljon Lielahdessa ostoksilla, kun me lapset olimme ala-asteelaisia. Lielahteen reissaamiset ja kaupoissa inspiroivien asioiden näkemiset (kaikkea ei tarvitse aina ostaa, ah) sai paikan varmaankin jäämään ajatuksiin jonain mielikuvituksen ihmemaana. Noihin aikoihin ja noillakin reissuilla ihmisiä katsellessa aloin pyöritellä joitain tarinoita mielessäni, jotka ovat edelleen mukana.

Itsepintainen ja omaan arkitulevaisuuteen liittyvä kuva ja kohtaus on minä ja kulta valitsemassa irtokarkkeja isossa marketissa. Ja naurettavasti juurikin kesäisessä Lielahdessa. Vielä Laura Pausini soimassa taustalla (se tuntui raikaavan aina kaupoissa lapsuudessa). Tosin väri- ja muu turha-ainepommeja kun en oikein syö, irtokarkkihylly olisi kai pähkinähylly nykyään.

Miehellä ei ole ollut kasvoja. Pelkään vähän pilanneeni kuvan, kun hänelle alkoikin ilmestyä hahmo. Kaikkien vuosien jälkeen. Mitä ihmettä! ... Gino Manzotti. Hän alkoi vallata ajatuksiani etenkin No U No Love -pimputuksen videon takia. Gino ei äkkiseltään vaikuta mitenkään ihmeelliseltä. Ehkä lähinnä jopa mieheltä, jonka voisi ulkonäön/katseen perusteella arvella olevan aika mulkku. Mutta jokin oma guilty pleasure kehkeytyi koko miehestä, jonka bongasin juurikin guilty pleasure -soittolistaltani. Mies näyttää usein ihan vain yhdessä musiikkivideossa yhtä aikaa pojalta, vanhalta, rumalta, kuumalta... niin erilaiselta koko ajan. Tällä hetkellä vetoaa etenkin silmärypyt ja setämäisyys. Haluan vanhemman miehen.

Tämä kaupunki ja tämän kaupungin miehet meinasivat siis taas joitain päiviä sitten alkaa ärsyttää. Tuntui, että täällä ei ole ketään. Tai lähinnä, että täällä ei ole mitään sähköäkään miehissä. Naisetkin vaikuttivat flirttaavan paremmin ja katselevan arjessa hauskemmin. (Tosin... en olekaan nyt kylmällä liikoja laittautunut, ja näytän hmm, hopparilesbolta, ahhah.)

Typerintä tässä kylässä tuntui olevan ehkä se, että olen nähnyt suhteiden alkavan ja loppuvan. Jotkut miehet saattavat luulla, että minua kiinnostaisi vanha naama, joka on nyt taas vapaa. Hell no. Haluan kaiken alusta lähtien. Yksinoloon tyytyväisen ihmisen luksusta. Onneksi taisin päästä tuosta ärsytyskohteesta: korkeintaan niitä lopulta ei-niin-sopivia mimmejä heilastelleita miehiähän tilanteen pitäisi ottaa aivoon. Vaikka rasittaa vähän silti jokin... ihmisten ajatuksenjuoksu.

Kirkkautta risukasaan ja tämän kaupungin miellyttävyyteen tuli todella pienistä tapahtumista. Lähinnä siksi, että en ollut nähnyt tapahtumien ihmisiä koskaan ennen. Todellisuuspalautus: "Tässä kaupungissa on kymmeniä tuhansia ihmisiä! Minulla itselläni on vain liian pienet arkipyöritykset."

Ensin huomasin noin 4-kymppisen miehen kaupassa. Hän vaikutti vain uskomattoman mukavalta ja järkevältä, ihan muutaman sekunnin katseissa, parissa paikkaa kaupassa. Tai ei oikeastaan vain katse hurmannut. Mukavuus on paljon usein siinä, miten suhtautuu kehollaan toisten kehoihin samassa tilassa. Sitten toisena päivänä seurailin läheisestä pöydästä, kun isä selitti lapsilleen fysiikkaa (tiede, hot). Minuun päin istunut pikkupoika oli oikea hurmuri naurusuu. Ja isä haki ehkä vähän liikaa katsettani keskustelun hauskoissa kohdissa. Millään juuri tuolla ei ole liikoja väliä: todennäköisesti perhe oli vain eläväistä ja ihmisistä pitävää sorttia, ja äiti oli kaupassa sillä aikaa sovittamassa vaatteita. En edes katsellut miehen sormustilannetta. Huomasin vain, että joskus olleet vähän negatiiviset mietteeni jo isäksi ehtineitä kohtaan ovat aivan poissa. Enää ei haittaa, vaikka mies ei haluaisi lisää lapsia ja niin edelleen. Setäinnostukseni on taas näköjään aivan kunnollinen. Ja sitä paitsi mitä hittoa: tunnen välillä itseni sisäisesti joksikin jo melkein mummoksi. Isissä korkeintaan ärsyttäisi enää miehet, jotka tuntuvat jankkaavan, kuinka lapset ovat heille sitten kaikki kaikessa: jos vaikutan ihmiseltä, joka ei tajuaisi tuota sanomatta, emme ole samalla aaltopituudella, enkä jaksa jäädä todistelemaan yhtään mitään.

Tämä kaupunki, kiva. Tämän kaupungin etenkin vanhemmat miehet, ah. Niin paljon potentiaalia, johon en ole pahemmin vielä edes törmäillyt. Tämä teksti, yhtä ajatuksenjuoksua, anteeksi ja kiitos. Itsepintainen Lielahti-kuvaelma... no, Gino guilty pleasure -kohteena on aivan loistava. Paljon ennemmin hän kuin lääpintäunet Stefan Richteristä, öhm (pysyköönkin poissa, haha).

Bun bun bun

Pääsiäinen lähestyy. Paras juhlapyhistely. Tiput, puput, kevät. Joulu on tunkkaisen oloinen, ja juhannuksessa ei vain ole sattunut olemaan ainakaan itselle samanlaista taikaa kuin kevätjuhlinnassa.

Uskovainen en ole. Enkä ikinä ollut wiccakaan, vaikka teininä tuo kiinnosti, lähinnä tarinoiden takia. Jeesus-niminen mies saattoi olla olemassa. Ja taidan yrittää haluta ymmärtää niin sanottua karmaa, tässä elämässä. Mitään persoonallisia voimia ei ole olemassa, ja vaikka asianlaita niin sattuisi olemaan (ujaah agnostismi), ovat kaikki yhtä tärkeitä/potentiaalisia kuin esimerkiksi juurikin Jeesus. Tämän mielipiteen takia minua on helppo pitää itserakkaana ja harhaisena akkana. Mutta en ole ikinä tarkoittanut vain itseäni, kun ihmisten potentiaaleista on tullut puhetta. Raamattukin on pelkkä kokoelma ajatuksia, ja siihen olisi pitänyt ottaa mukaan enemmän Tuomaan evankeliumin tapaisia tekstejä.

Oman elämänsä Herkkuliis...

Tänä vuonna tapahtunee myrskyjä, ja koko elämä räjähtää. Joskus lapsuudessa tuli valettua viimeksi uudenvuoden myrkkytinoja (siis lyijyä). Naurettava oma pääsiäistapani alkoi vuosia sitten: ostan joka kevät yhden krääsäkikulin, ja lelu olkoon hupiennustaja. Tänä vuonna sisältönä oli pieni kangasfrisbee. Printti on kuin nostalgisesta Hercules-pelistä. Mieleen tulee lähinnä isomman frisbeen viskoilu kesällä. Pienestä versiosta saa toivottavasti iloa joku ihan iältään lapsi.

Takatalvi meinaa olla itsepintainen. Kesä on ollut helppo pitää joka tapauksessa mielessä. Silloinkin, kun korvat jäätyvät ulkona. Soittolistat olivat ensin reggaeta, ja nyt olen enimmäkseen videoiden takia kaivanut vanhan tilin täyshömpät esiin. (Esim. Claydee ja Mamacita Buena, jonka bunnyt ovat kuin henkkamaukan mainos. Bikinifetisisti tietää.)

Kyöpeli

Kovat bileet. Lauantaiaamu, ja olen ollut hereillä jo tunteja. Nimenomaan halusin aikaisen aamun mentyäni eilen nukkumaan alkuillasta. Yökyöpeli en siis ollut. Kyöpeli muuten vain.

... Tekee mieli tunnustaa eräs asia. Rekisteröidyin joitakin päiviä sitten deittisivustolle, hmm. Tosin jatko on vielä ahdistavampi: tein mahdollisimman tyhjän kuvattoman profiilin päästäkseni lukemaan muiden väsäykset kokonaan, ihan vain mielenkiinnosta. En ollut suunnitellut kirjoittavani kenellekään, ja muiden huuteluihin vastaukset ovat olleet parin sanan heittoja.

Säväyttävintä koko asiassa on se, että katselin nyt aamuyöstä lesbotyttöjen ilmoituksia innoissani. Moni toivottaa ihan vain myös ystävät tervetulleiksi, ja lesbokavereita minulla on jo nyt. Voisi olla enemmänkin. (Rainbow Countryy! Kevään kunniaksi reggae on muuten soinut aika paljon. Vaikkakaan ei tänään: Recoil – Missing Piece.)

Olisi aika hassua, jos jokin kunnon lesboidentiteetti ilmestyisi tässä iässä. "Myöhäisherännäisenä löysin viimein itseni lesbona!" Hyvin epätodennäköistä. Bi-curious olen ollut ainakin ihastelujen suhteen. (Teininä seinilläni oli myös naisia, ja itse asiassa moni koulututtu lukioon asti taisi olla varma lesboudestani. Enpä ikinä tapaillut ketään ja annoin pakkeja myös tavoitelluille pojille. Ei vain tuntunut oikealta, ei sen kummempaa... Kasvatin kunnolla tissitkin vasta lukiossa. Lisäksi sitten sen kouluvaiheen erakkotunnelmissa en tuntenut kenenkään olevan yhtä yksin kuin itse olin, ja etenkin halusin olla. Esimerkiksi abiristeilylle eksyttyäni vietin koko illan hytissä kuunnellen juurikin taas hiljan soinutta Bob Marleyta. ... Tietenkin sitä ennen olin pikaillastamisen takia oksentanut käytävällä roskikseen, varattujen vessojen kunniaksi. Tärkeintä koko puoliturhassa tarinassa on kuitenkin siis se, että hytissä vaaka-asennossa meren kanssa heiluminen tuntui moninkertaisesti ihanammalta kuin jokin biletungos, oksennusnäytöksestä viis.)

Hei tänäänhän on muuten naistenpäivä. Äärimmäisen sopivaa! ... Homoiluja taas vaihteeksi siis miettiessäni.

Moni nuoruustuttu sanoisikin lesboilu-uutisista: "Tiesin tämän!" Itse tosin tiedän, että olen ennemmin kai aseksuaalikin kuin pelkästään lesbo. Outo vertaus, mutta siis: miehet ovat hauskoja. Ja aseksuaali voisin olla kai ainakin sitä ajatellessa, kuinka innostunut olen toisen kropasta ja eritteistä, jos niissä alkaa tuntua jokin vastenmieliseltä: olen dumpannut epäröimättä miehen, jonka pusu ei maistunut hyvältä. Jokainen hoitakoon puhtausasiat kuntoon ihan omilla aivoillaan... Mies nyt ei ollut muutenkaan mikään tärinäihastus, ja odottelin varmaan prinssin ilmestyvän sitten suudelmasta. Eipä onnistunut.

Abiristeilyn merikeinumisestakin tuli mieleen: Olen haaveillut paljon jo kaikesta mahdollisesta reissailusta, jota aion tehdä kesällä, yksin. Saisin varmaan kavereita mukaan, ja ainakin yksi merireissu pitää ehdottomasti tehdä vain siitä puhuneen ystävän kanssa, mutta mutta... mieleni halajaa paljon olla myös ihan yksin ja katsella asioita omaan tahtiin. Olen hidas! Ja yhtä kuvaakin pitää saada hakea joskus minuutteja. Lisäksi puhumattomuus ja pelkkä ympäristön kuunteleminen on melkoisen huumaavaa.

Tabula rasa?

Ei lunta maassa ja jotenkin keväinen tunnelma. Johtuu ehkä tuostakin, mutta näen Kaunissilmää kyllä ylipäätään liian harvoin: en pyöritä häntä enää niin mielessäni. Olen suurin piirtein vain tyytyväinen, että hänenlaisiaan ihmisiä on olemassa.

Mahdollisesti toisaalta teen tässä jotain melkein onnistuvaa defenssiä itselleni. "No en hänestä kovin erikoisesti pitänytkään." Mielenrauhasuojaus homman mentyä reisille vinkkailujeni jälkeen.

Tajusin muuten yksi päivä (tai siis myönsin itselleni), kuinka hienoa porsaanreikää pidän yllä tieto-onkeiluja välttäessäni. En ole siis antanut paljon kenenkään tietoon kiinnostuksiani, esimerkiksi juurikin Kaunissilmään liittyen. Lopputulos on, että itse asiassa en tiedä miehen ihmissuhteista oikeastaan mitään. Ohops. Varattujen miehien liehittelijöitä mollailen ja sitten itse mahdollisesti silmään jonkun toisen miestä antaumuksella. Varsinainen tabula räsä, logiikan ja reiluuden suhteen. Tosin uskon osaavani lukea ihmisiä aika hyvin, ja Kaunissilmällä on se eräänlainen yksinäisyys... avoimempi ja selvempi säpsyilykin, joka vain sinkuilla ihmisillä on.

No jaa. Kevään tullen vapaudun myös erääseen tylsähköön asiaan liittyen. Aikaa pitäisi riittää muun muassa vaateinnostuksille. Minulla on kaapit täynnä parin euron torilöytöjä, joita haaveilen muokkaavani tai tekeväni käyttämättä jääneistä kankaista ihan alusta asti uutta. Innostaapa Muodin huipulle (tänään, baila baila) ihan konkreettisesti omassa kämpässä myös laihiksen onnistumista. Olen normaalipainoinen, mutta olen esimerkiksi saanut päähäni, että alan käydä uimassa vasta, kun mahassa ei ole yhtään mitään ylimääräistä. Hohhoijaa, tyhmää. Itseäni esittelemäänhän minä sinne hallille olen menossa. Uimapuku on tosin hassuhko, sportti 2-osainen, jossa joka mahagramma tuntuu korostuvan.

© Konrad Wothe. Can you see my beaver...?

Sneak preview

Tiivistettynä tässä blogissa tulee ilmenemään kuun puolivälissä ja lopussa vinkunaa puutteesta ja sitten kuun alussa aggressiovivahdetta milloin mistäkin. Naiskierron vaikutukset näkyvät jo parin kuukauden teksteissä selvästi. Toisaalta kierto tuntuu siirtyvän aika säännöllisesti kolmella neljällä päivällä aina eteenpäin, joten sääntö noilla aikakohdilla ei tule hamaan tulevaisuuteen pätemään.

Periaatteessa tällä hetkellä minun tulisi poukkoilla tuolla innoissani kuolaten miehiä, mutta eipä ole ihan tapahtunut. Tämä viikko nyt muutenkin oli aika jääkiekkoa, ja hikisten sympaattisten leijonien voittajia ei lähimaisemissa ollut läheskään.

© Tomi Hänninen

Olin tosin eilen baarissa, itse asiassa parissakin. Katseet tuntuvat jotain omaa reaktiota aiheuttaen kohtaavan nykyään lähinnä henkilökunnan kanssa. Etenkin portsarien. Toisaalta olen aikoinaan humalaisia paimentanut itsekin, ja naamani saattaa olla joidenkin ihmisten muistissa. Joka tapauksessa ihan mukavaa tämä täteily ja I feel you -virnuilut puolikyllästyneiden vahtien kanssa, kun silmiin osuu yhtäaikaisesti muiden ihmisten pokailut. Baarikin oli kyllä sellainen, että siellä oli elossa lähinnä eläkeiän lähestyjät tai sitten baarikiertelynsä hiljan vasta aloittaneet (eli sinällään mielenkiintoinen sekamelskapaikka).

Mitä tällä viikolla muuten... olin muun muassa kahvilla kahden 5-kymppisen miehen kanssa. Suunnittelimme rajua seksisessiota. Noot. Törmäsin toisen kanssa kirjastossa ja toinen tuli kahvilla istumaan samaan pöytään. Puhelua muun muassa avaruudesta kuin jossain yhteisessä filosofiakohtauksessa. En enää edes muista, mistä tutumpi mies on tuttu. Minulle on kai tosiaan helppo tulla puhumaan, ja joskus harrastin oikeastaan päivittäin lehtien lukua kahviloissa. Mies työskentelee liikuntarajoitteisten parissa, ja olen muutenkin omalla tahollani suunnitellut alkavani tehdä noita hommia, joten etenkin sen takia juttu kai luistaa.

Olen nyt muistellen ollut kai aina vähän täti. Yläaste- ja lukiotutut ovat jotkut sanoneet, etten ollut ikinä varsinaisesti teini. Sen verran kun ulkomuoto antoi myöten (olin porukan pienimpiä) olin varoitteleva mamma pillurallittelijoihin innostuneille kavereille. Tietenkin oli epämukavuusaikoja, ja esimerkiksi lukiossa kulutin usein välitunnit livahtaen salaa puolihylättyyn pukuhuoneeseen, kun halusin olla ihan vain yksin.

Omia keski-iän villityksiä ja heräämisiä pelätessä...

Kummitustarinoita ja kynsiä

Sopivasti menneen ystävänpäivän sesongiksi uppouduin vain yksineläjän tunnelmaan ja tulevaisuuskuviin. Sopivasti siksi, että eipä tullut minkäänlaisia ystävänpäivä-ahdistuksia. Noita tosin en ole koskaan saanut. Kunhan muistan lähettää viestit lähimmille kavereille, bueno.

Yksineläjän tulevaisuus tuntuu houkuttelevalta ja myös todennäköisyydeltä taas siksi, että tajusin, kuinka paljon kamalia, typeriä, ihania omia tapoja minulla onkaan. Ja haluan pitää niistä ja tyhjistä päivistäni kiinni. Oma ajan ja rauhan leijailu on saanut yliotteen?

Totuus varmaan on muutenkin, että jos en 3-kympin lähentyessä ole vielä koskaan seurustellut kunnolla kenenkään kanssa enkä asunut miehen kanssa yhdessä, en varmaan edes osaa.

Lisäksi rehellisyyden puuskassa tuli viikonloppuna mietittyä sitäkin, kuinka oikein toisaalta minulle, että vanhapiikaistun ja mahdollisesti alan joskus muuttua kärttyisäksi. Etenkin eilen mielessä olivat hieman myös ne miehet, jotka hylkäsin rumasti.

Olen pitänyt hyllyssäni origamikukkaa, jonka sain ensitapaamisella eräältä mieheltä. Hän harrasti piirtämistä ja oli muutenkin yllättävän taiteellinen. Ensitreffimme olivat taidegalleriassa. Jätin hänet kuin nallin kalliolle erään aloitteellisen maailmanmatkaajan ilmestyessä kuvioihin. Herra aloitteellisuus sai pääni niin pyörälle, että jäi kokonaan viestimättä origamikukka-miehelle, missä mennään. Hän joutui suoraan kysymään muistaakseni sähköpostitse, olenko vielä yhtään kiinnostunut. Hienoa minä! Tuo mies tosin kummittelee onneksi vain muistutuksena omasta paskamaisuudestani. Ja siis haluan muistutuksia omista pahan karman haalimisistani esimerkiksi juurikin säilyttäessäni hänen kukkaansa. Toinen ja vanhempi kummitus on ärsyttävämpi.

Of all ghosts the ghosts of our old loves are the worst.
– Arthur Conan Doyle, The Memoirs Of Sherlock Holmes

Lainauksen ajatuksen tuntemiseen ei tarvita kovinkaan kummoista arvoitusten ratkojaa. Kokemuksia tosin kuitenkin.

Hain netistä eilen taas tietoa eräästä toiseen kaupunkiin jääneestä vuosien takaisesta kiinnostuksen kohteestani. Tämä mies sanoi jotain kamalaa ja kaunista muuttamiseni jälkeen joskus viestitellessämme. Muutin ja lähdin hänelle kertomatta... en tuntenut tarpeeksi tulta ja tapahtumia hänelle lähdöstä ilmoittaakseni, mutta mies taisi olla vain ujompi kuin tajusin. Hän oli viestitellessämme rehellisesti puoliflegmaattisena pahoillaan, etten kuollut tuolloin hiljan sattuneessa tapaturmassani, jos hän ei kerta voinut saada minua. Olin pari sekuntia kauhuissani, mutta suoraan sanottuna tuo paljastus lopulta vain lämmitti. Miehessä olikin ehkä enemmän tulta kuin olin ehtinyt huomata. Vaikka hän olisi pelkästään arvuutellut spanko jne. -vivahteitani (tosin eipä rehellisyydestä lämpenemiseen sen ihmeellisempää kai edes tarvita) ja tähdännyt sanomisillaan muuten vain itsepintaiseksi kummitukseksi, olisi mies silti positiivisesti mielessäni. Well played, hon.

Muistan edelleen oudosti myös periaatteessa sanasta sanaan ja kuin videona ensitapaamisemme eräässä keikkabaarissa. Vaikkakin muistini nyt on muutenkin välillä vähän ihmetys. Mies puhui puhelimeen ja naureskeli sinkoilulleni. Emme olleet vaihtaneet vielä sanaakaan, mutta olin jo tuttu puhelun toiselle osapuolelle: "Nyt se tulee takaisin."

Mies tekee musiikkia. Ja kuuntelin, täytyy myöntää, eilen hänen kappaleitaan SoundCloudissa.

Ainakin pari todella kunnollista miestä olen siis hylännyt, ja rumasti, jälkeenpäin katsellen syystä mitättömästä. Onneksi vain tuo yksi vuosien takainen henkilö on välillä itsepintaisesti kummitellut mielessäni. Pahimmissa ajatuksissani olen toivonut, että törmäämme vielä jossain. Yhteisten harrastusten ja niissä menestymisen takia vaikkapa. Hienoa, että on tällainen aave ja tavallaan kuitenkin päättelemätön lanka... päätelty, ja silti jossain vaiheessa purkautumaan lähtenyt. Mies, jonka takia en itkenyt yli kahta vuotta, mutta näköjään mies, joka edelleen muuten vain on säilynyt kummituksena. Itkukohteenkin voittaneena. Typerimmissä ajatuksissani olen miettinyt tämän johtuvan siitä, että tulevaisuudessa törmääminen tulee tapahtumaan, vaikka en sitä olisi välillä edes toivonut. Muuttamisessa on huonoja puolia, todellakin.

Ja Kaunissilmällä on yksi huono puoli. Surullisesti vielä sellainen, jolle hän ei voi mitään. Hänen kasvonsa muistuttavat kummitusmiehen kasvoja. Selvisipä ehkä pääsyy tämänkertaiselle uppoamiselleni tuohon vuosien takaiseen historiaan. Jos jotain hyvää tilanteessa on, se on yhteyden tiedostamiseni. Ja haaveilen pääseväni assosiaatioiden yli, jos minusta ja Kaunissilmästä tulisikin jotain. Miehessä vaikuttaa onneksi olevan paljon potentiaalia kaikenlaisten kummitusten karkoittajaksi. Hänen koko läsnäolonsa kuin loistaa rauhallisesti. Päässäni alkaa soida välillä huvituksekseni Beyoncén Halo, jota olin pitänyt vain yhtenä laulutaito-everesteistäni enkä kuvitellut siis eläytyväni siihen tosielämässä kovinkaan.

Miesmuusat innostavat, mutta en ole tosiaan kokenut taas viime aikoina itsessäni olevan potentiaalia oikeastaan kenenkään tyttöystäväksi...

Haluan pitää oudot tapani. Haluan pelata välillä tunteja pelejä kuin kirkonmenoissa melkein kynttilät sytytettyinä tai sitten pikkupelejä silmien vilajamiseen asti. Haluan laulaa silloin, kun huvittaa. Voin nukkua ympäristö hallinnassa nauttien lucid-unien rajapinnoista. Kämppä voi olla niin sotkuinen tai maanisen siisti, kuin milläkin hetkellä tuntuu. Kaukosäädin on aina vain minun. Ja voin itkeä ruutujen tapahtumia kuinka vinkuen vain. Kukaan ei koskaan häiritse suuren taiteilijan kohtauksiani. Eikä mikään häiritse kirjoihin uppoamisen taustahiljaisuutta. Kukaan ei yritä personal trainerikseni. Eikä kukaan ole aiheuttamassa ylimääräistä vainoharhaa tai pelkoa. Voin lähteä vaikka ulkomaille yhtäkkiä. Tai muuttaa vain Suomessa ja hankkia muun muassa lisää kummituksia. Voin luonnollisesti hankkia myös aivan minkälaisia lemmikkejä haluan. Ja niin edelleen. (Kyllä, olen täysi noita.)

Tietenkin myös yksineläjän porno on juuri niin kummallista kuin ikinä sattuu kiinnostamaan. (Kuva täältä, vaikka Supernatural-namihömpän oikeuksistahan tässä on kyse.)

Viime aikoina muuten, asiasta toiseen, kauniisti tyttösympatiat ovat ottaneet vallan. Oikein yritin, onnistumatta, päästä bitchismin ajatuksiin, kun alkoi maailman syleilemiseni ihmetyttää. Jopa jonkin tason inhokkikokkini Sara La Fountain vaikutti vain ihanalta, etenkin kun näin hänen kokkailevan ilman manikyyrinsä varomisia. (Ekstrat käsissä eivät ihan tunnu kuuluvan asiastaan innostuneelle kokille.)

Sunnuntaipuuhana lakkasin rispaantuneet tassuni. Innostus omistettu myös Saralle, joka manikyyreineen vaikuttaa sentään olevan osallinen puolisalaisuuden seuraan... Joukon väki tietää, että varsinaiset vamppikynnet ovat lyhyet sulavat känät.

Koskahan muuten manikyyrit ja kynsipalvomiset nousevat samalle pallille "surullisen sinkkusymboliston" eli kissojen ja kynttilöiden seuraan? ... Ja hiisi vieköön Gaga näyttää upealta tuossa videossa!

Lady Gaga – Manicure (Live, iTunes Festival 2013)

Bleed baby bleed

Olen vähän outo ja itse asiassa pidän menkoista. "Ne ovat täällä!" Koko kuukautisiin liittyen pahinta on korkeintaan puolimystinen vihaisuus jossain vaiheessa ennen verta. Mitään särkyjäkään ei ole. Ja luonnollisesti paisuneet rinnat ovat tietenkin hauskat.

Näin vanhemmiten välillä ounastelen menkkapäänsärkyjen alkavan, mutta nuo yleensä paljastuvat lopulta jostain muusta johtuviksi. Niskan jännityksestä tai vastaavasta.

Pari kertaa olen törmännyt mieheen, jota ei seksi kierron tähän aikaan kauhistuta. Tai sitten en, hmm, ole tainnut tehdä muille tarpeeksi selväksi, että itseäni ei siis haittaa menkat ollenkaan. Melkein päinvastoin. Eihän sitä verta mistään härän kurkusta tule. Yleensä jos on ollut esimerkiksi juuri hiljan vaihdettu tamponi, joka lentää mäelle ennen seksiä, ei ole lopulta verta edes näkyvissä missään.

Kuukautisista piut paut välittäen oli toisenkin ihmisen kanssa todella hauskaa siis siksi, että menkkojen aikaan koko alavartalo tuntuu olevan todella herkillä. Hyvällä tavalla kuitenkin. Koko hommailu tuntuu melkein joltain monen minuutin puoliorgasmilta.

Virgin Mary ja hyvää viikonloppua. Punaisen ruuan yhdistäminen näihin juttuihin saa varmaan lopullisesti osalle ylet kurkkuun, mutta herkkänahat karaistukoon...

Tässä alkoholitonta lempidrinkkiäni (paljon tabascoa, ja ah siunattu tomaattimehu: eniten makua, mutta vähän kaloreita) kiskoessa aloin muistella, kuinka taisin lopettaa neitsyilynkin juuri kuukautisten kynnyksellä. Ensimmäisen kerran jälkeen kävin vessassa ja luulin menkkojen alkaneen, mutta eipä kun minulla olikin ollut jotain kalvoa.

Koko neitsyyden menettämisen tarinani on periaatteessa kumma ja kuin jostain sävelletystä novellista. Viikonlopun kunniaksi tekee näköjään mieli kertoa stoori. Paljastaa se ehkä myös paljon minusta ihmisenä yleisestikin ottaen.

Olin onnistunut pysymään neiti nunnana vielä 2-kymppiseksi. Kun itkeskelin parin vuoden itkua sen yhden miehen takia, ei hommailujen aloittaminen oikein tullut mieleen. Mietin, että jonkun tärkeän kanssa haluan aloittaa pillityskohteesta yli päästyäni. Sitten meinasinkin kuolla. Tuon jälkeen meni hetki ajatuksia kerätessä. Ja tajusin, kuinka heikolla olemassaolon säkällä täällä ehkä kaikki ovat. Omakin riskitilanne tuli aivan yllätyksenä ja osin uskomattomassa paikassa.

Sitten kesän aikoihin eräs minua vanhempi mies teki rohkeat ja sanoi kirkasvalolamppujen loisteessa, että haluaisi minut mukaansa viikonlopuksi. (Edit! Haha, siis ihan loistelamppujen ja toisaalta kesäpäivän valossa...) Mietteeni olivat olleet sopivasti jo hetken aikaa: "Saatana, seuraavalla kerralla varmaan kuolen, ja neitsyenä." Mies oli varman oloinen, olihan meillä kymmenen vuotta ikäeroa. Ja minä olin vapautuneella tuulella. Ja oli kesä. Lähdin hänen luokseen. Mies oli eronnut, asui vähän korvessa, harrasti metsästystä, ja hänellä oli kuitenkin lemmikkinä vain pienen pieni pentu, jonka nimi oli kauniin yksinkertaisesti Kissa. Itse asiassa mies oli myös isä, mutta lapsi oli tietenkin sinä viikonloppuna äidillään.

En edes muista, montako kertaa hommailimme, mutta jossain kohtaa taisin alkaa jo ihmetellä, miten hän jaksaa. Mielenkiintoista koko jutussa on ehkä myös se, että mies ei vain tainnut lopulta missään vaiheessa uskoa minun olleen neitsyt. Hän taisi ajatella sen olevan jotain huonoa yritystä nostaa tunnelmaa. No, enhän ollut mikään teini enää, en ollut varsinaisesti kauhean ruma, ja olin muka liian peloton. Tuo viimeinen seikka nauratti minua eniten. Olin siis muka jokin luonnonlahja heti. Tosin yli 2-kymppisenä nyt varmaan vaikka vahingossa on jo päässyt tarpeeksi sujuiksi itsensä kanssa, etenkin sellaisilla kokemuksilla, joihin itse olin sattunut joutumaan.

Viikonlopusta jäi mielenkiintoiset muistot. Mies koetti myöhemmin saada meistä ehkä aikaan jotain muuta (tai sitten hän halusi edelleen vain seksiä) sanomalla, että haluaisi tutustua paremmin. Mielestäni tuon sanomiseen oli kuitenkin kulunut jo liian monia päiviä, ja lisäksi tuolloin taisin ajatella, etten halua eronneen ja jo isän elämään. Meistä ei siis tullut mitään muuta kuin tuo viikonloppu. En ollut enää neiti kokemattomuus.

Eikä tapani menettää neitsyys ole missään vaiheessa harmittanut minua. Periaatteessa alkoi myös lopulta tuntua, kuin olisin menettänyt neitsyyteni vain itselleni toisesta ihmisestä huolimatta. Eihän mieskään uskonut, kun kerroin. Ja toisaalta neitsyyden menettäminen sanapartena hiertää. Itse ainakin olin tuohon aikaan jo ihan aikuinen kokonainen itseni, joka vain päätti lopulta koettaa, miltä seksi toisen ihmisen kanssa tuntuu.

Silmäilyt jatkuvat

En näe Kaunissilmää kovin usein enkä hirveästi ilman, että hän tietäisi minun olevan paikalla. En siis pysty varmuudella päättelemään, missä mennään ja millainen ihminen hän lopulta on. Mies tuntuu kuitenkin olevan kovin valpas ja hereillä... Ja sitten, tässä eräänä päivänä hän hieman kuin olisi säpsyillyt nähdessämme. Asia saattoi johtua muistakin muuttujista kuin minusta, mutta se on ainakin melko varmaa, että omien säpinöideni peilinkiä eleet eivät olleet. Pokerinaamalaama...

© Peter Scott. Tuuhea tukka muuten laihentaa.

Hassua, kuinka ihmisten välisissä energioissa valta tuntuu aina olevan kuitenkin mukana. Tuossakin mahdollisessa säpsytilanteessa melkein kuin olisin miettinyt, että toivottavasti mies ei ala enempiä käyttäytyä kummasti tai alan tuntea olevani kovinkin niskan päällä.

Niskan päällä olemisen tuntemuksesta ja sen vaikutuksista (yleensä miehen suhteen negatiivisista) tosin olen periaatteessa siirtynyt jollekin seuraavalle tasolle... alkanut ymmärtää, kuinka kuoressa lopulta itse vain olen, kun mietin ristiriitojani. Vollotan joitain Ylen luonto-ohjelmiakin yksinäni, ja sitten arkielämässä käyttäydyn välillä kuin joku miss Aggressio. Nuo tosin liittyvät aika paljon toisiinsa. Luonto-ohjelmissa itkettää se, kuinka paljon kaikkea kaunista on maailmassa ja kuinka samanlaista käytöstä, rumassa ja kauniissa, kaikilla maailman eliöillä on. Ehkä eniten itkettää se, kuinka rehellisiä ja hetkessä eläviä eläimet ovat ja kuinka lyhyt elämä niillä osalla on. Ja lyhyys on aivan luonnollista ja kuin tarkoitettua, eivätkä eläimet ole suruissaan. Ihmisten kanssa aggressio pyrkii sitten usein pintaan juurikin liittyen kaikkeen huonosti peiteltyyn itsekkyyteen, teeskentelyyn ja tarpeettomaan statusleijailuun.

En edes tarkemmin ajatellen haluaisi mitään karismakallea, jonka en näkisi missään kohtaamisissa hermostuvan. Tuollainen ihminen hyvin epätodennäköisesti esimerkiksi katselisi yllämainitussa tilanteessa itkemistäni ilman, että hourula vilkkuisi vähän mielessä. Ja tuollaisen ihmisen nähden tuskin koskaan itse tekisi mieli kauheasti välttämättä edes herkistyä.

Näin hiljan myös Kaunissilmän juttelevan aivan setämiehenä ja hommaa halliten vähän erikoisemmassa tilanteessa. Setänä siitä huolimatta, että hänessä on jotain kovin kiltin oloista ja kuin enkelimäistä. Taivaskansalaista muistuttaminen johtuu paljon myös miehen ulkomuodosta. Enkeleille ei kuvata muskeleita, ja Kaunissilmä tuo mieleeni jossain määrin esimerkiksi Paul Bettanyn. (Ei niinkään kasvoilta. Ja Bettanyn roolit vaikuttanevat paljon.)

Tajusin taas, kuinka minulla ei ole mitään varsinaista miesmakua! Tämä on siis loistavaa. En muista, että mitään selvää tyyppiä olisi ollut nuorempanakaan. Olen ihastunut niin tummiin kuin vaaleisiin, laihoihin ja nalleihin. Olen kirjoittanut pitkät liuskat seksinovelleja innostuen miehestä, joka oli vain pari senttiä minua pidempi. Ja minä olen siis lyhyt. Sellainen 160-senttinen. Siinäkin lyhyessä miehessä oli se ominaisuus, johon varmaan sitten kaikissa ihmisissä innostun: uskomaton läsnäolo, silmissä ja eleissä.

... PMS oli ja meni. Ja menkkoja ei kuulu. Joku varsinainen taivaskansalainen kävi tekemässä salahedelmöityksen vai mitähän ihmettä. Alakerran jännin tapahtuma on viime päivinä ollut mahdollinen veri. Party on!